Hyvin säilynyt Viipuri

| kuvat Mikko Auerniitty | VenäjäMondo 04/2006

Suomalaisen 1800- ja 1900-luvun taitteen arkkitehtuurin ystävän kannattaa piipahtaa idässä. Vaikkei sitä heti Viipurin rapistuneista julkisivuista huomaisi, rajan takaa löytyy parhaiten säilynyt suomalaiskaupunki.

 

Rannasta katsottuna Vesiportinkatu on yksinkertaisesti kaunis. Ruutukaavaa mukailevat talot reunustavat jyrkästi nousevia mukulakiviä. Kadun päässä kohoaa vanhan tuomiokirkon kellotapuli.Vuonna 1935 avattu, Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto on funktionalistinen mestariteos ja arkkitehtuurifanien pyhiinvaelluskohde.Vuonna 1935 avattu, Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto on funktionalistinen mestariteos ja arkkitehtuurifanien pyhiinvaelluskohde.

Ei ole ihme, että katu valittiin aikoinaan Suomen kauneimmaksi. Se koristi postikortteja, joissa poseerasi hymyileviä viipurilaisia tummissa kansallispuvuissaan.

Nyt aika on toinen. Entinen Karjalan helmi, itäisen kaupan keskus ja Suomen toiseksi suurin kaupunki menetettiin itäiselle naapurille toisessa maailmansodassa. Vesiportinkatukin on jo 60 vuotta tunnettu Vodnoi zastavyna. Talot kadun varrella ovat ennallaan, mutta pahasti rapistuneita. Lisäksi kadun kiipeäminen paljastaa karun totuuden – tuomio­kirkosta ei ole tapulin lisäksi jäänyt jäljelle kuin sodista asti raunioina seisseet seinät. Niiden sisäpuolella on epävirallinen kaatopaikka.

Sodan jälkeen tyhjäksi evakuoidusta Viipurista tuli epämääräinen Pietarin etälähiö, jossa ei juuri ollut teollisuutta eikä satamatoimintaa. Kaupunki eristettiin suomalaisilta kymmeneksi vuodeksi täysin ja vierailuja rajoitettiin 1980-luvulle saakka. Vasta Neuvostoliiton sortuminen avasi kunnolla rajat ja suomalaisturisteja alkoi virrata kaupunkiin. Useimmille Viipuri on silti vain välietappi matkalla Pietariin, tuppukylä, jonka torilta voi ostaa piraattilevyjä, kristallia, rintaliivejä ja vodkaa.

Viipuri on silti visiitin arvoinen. Vain 50 kilometriä itärajan takaa löytyvä kaupunki on paitsi kauneimpia suomalaisia kaupunkeja, myös, paradoksaalista kyllä, parhaiten säilynyt.

Viipurin vanha kaupunki eli Linnoitus sijaitsee Viipurin linnan ja torin väliin jäävällä niemenkärjellä. Alue ei ole museoitu, mutta silti siellä voi tehdä arvokkaita löytöjä. Linnoituksessa on komeita 1900-luvun taitteen jugendkerrostaloja ja ennen 1600-luvun puoltaväliä rakennettuja harjakattoisia taloja. Jälkimmäiset tunnistaa helposti siitä, etteivät ne noudata 1640-luvulla säädettyä katukaavaa.

Uudemmissa kaupunginosissa voi puolestaan käydä ihastelemassa esimerkiksi Viipurin entisen taidemuseon komeaa funkista.

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta talot ovat surkeassa kunnossa. Julkisivujen jugendkoristeet ovat rapistuneita ja sisäpihojen parvekkeet näyttävät hengenvaarallisilta. Tyhjät tontit muistuttavat edelleen sotien pommituksista ja siitä, miten vähän rahaa kaupunkiin koko neuvostoaikana panostettiin.

Todellinen hävitys paljastuu silti vasta kurkistamalla rappuihin. Virtsa haisee, lattialaatat heiluvat ja sojottavat putkenpätkät kertovat jonkun poimineen patterin parempaan talteen.

Syyt sisätilojen karmeaan kuntoon löytyvät neuvostoajasta. Kun kaupunkia asutettiin uudelleen, vanhoja kerrostaloasuntoja jaettiin usean talouden kimppakämpiksi, joissa pärjättiin kuten parhaaksi nähtiin.

Vanhassa kaupungissa kasvanut tulkki Tatjana Shumilina kertoo kuvaavan tarinan tädistään, joka yksineläjänä asutti pientä huoneennurkkaa jaetussa lukaalissa.

»Tädillä oli tilaa alle kymmenen neliötä, mutta talon komein takka. Kerran palattuani kesäleiriltä huomasin takan paikalla pelkän kolon. Kun kysyin asiasta tädiltäni, hän kertoi ylpeänä hajottaneensa takan omin käsin. Palaset hän oli heittänyt ulos ikkunasta. Näin hän sai lisää tilaa ainakin puoli neliötä.»

Toisen hyvä esimerkin tarjoavat kerrostalojen pohjakerrosten liikehuoneistot, joiden näyteikkunoille ei sosialistisessa taloudessa ollut käyttöä. Niinpä niitä muutettiin joukoittain asunnoiksi. Nyt liikkeet ovat palanneet kaupunkiin, mutta katutasot näyttävät usein olevan eri aikakaudelta kuin muut osat taloja.

Kurjuuden kääntöpuoli on kuitenkin se, että vanhoja taloja on Viipurissa säästynyt paljon enemmän kuin muissa Suomen kaupungeissa. Torin kupeesta ei löydy etujättiä, eikä tilankäytöltään tehottomia pikkurakennuksia ole korvattu järeillä betonilaatikoilla. Uudisrakentamista on hillinnyt kaupungin alhainen väkiluku – luotettavien arvioiden mukaan Viipurin asukasmäärä nousi sotaa edeltäneelle tasolle vasta 1980-luvulla.

Koko vanhankaupungin alueella onkin vain kaksi liian isoa, kokonaisuuteen sopimatonta kerrostaloa. Niistäkin toinen, Savo-Karjalan tukkuliikkeen entinen pääkonttori, on Suomen ajalta. Viipurin restaurointitöitä valvovan suunnittelutoimisto Lengraždanprojektin johtajan Zhanna Akbarovna Hvatovan mukaan maisemantuhoajia ei tule alueelle jatkossakaan.

»Jos keskustan alueelle haluaa rakentaa uutta, sen pitää sopia kokonaisuuteen», hän kertoo. Sääntöä näytetään toteltavan. Torin viereen noussut uusi kerrostalo sopii ympäristöönsä, ja vanhan kaupungin kärjessä Torkkeli Knuutinpojantorilla rakennetaan uutta taloa vanhan julkisivun taakse. Samanlainen rakennusprojekti on muuttamassa vuosikausia tyhjänä ollutta Uno Ullbergin piirtämää panttilainaamoa kovan rahan toimistokortteliksi. Kaupungin kunnostaminen etenee silti tuskallisen hitaasti. Rahaa investointeihin on vähän, ja Hvatova esittelee lukuisia entisöintisuunnitelmia, joille ei löydy toteuttajaa.

Myös byrokratia asettaa ongelmia. Esimerkiksi kaupungin vanha dominikaaniluostari muutettiin neuvostoaikana raaoilla remonteilla sähkötarviketehtaaksi. Tehdas paloi 1989. Hyvällä paikalla olevalle rauniolle olisi ottajia, mutta Venäjän nykyisten lakien mukaan uskonnolliselle yhteisölle kuulunutta rakennusta ei saa myydä muille huolimatta siitäkään, ettei paikalla käynyt domikaaniveljeskunta ollut kiinnostunut kunnostamaan taloa.

Kauanko kestää, ennen kuin kaunis Viipuri rapistuu korjauskelvottomaksi? Saadaanko vanha kaupunki vielä pelastettua?

Hvatova sanoo uskovansa, että saadaan.

»Suomalaiselta kaudelta olevat talot ovat vahvaa tekoa, ja kehitys kulkee oikeaan suuntaan», hän toteaa. »Sitä paitsi haluan olla optimisti.»

Suomalaista arkkitehtuuria Viipurissa

Suomeen kuuluessaan Viipuri oli maan vauraimpia kaupunkeja, ja sinne suunnittelivat taloja lähes kaikki aikansa ykkösarkkitehdit. Tärkeimpiä suunnittelijoita olivat kuitenkin Viipurin kaupunginarkkitehteina vuoron perään toimineet Jakob Ahrenberg, Brynolf Blomkvist, Paavo Uotila ja Uno Ullberg. Kaikilta neljältä on säilynyt lukuisia taloja, joiden skaala ulottuu Blomkvistin ja Ahrenbergin uusrenessanssitaloista Ullbergin funkikseen.

Kaupunginarkkitehtien hienoimpia tärppejä ovat Ahrenbergin suunnittelema Maaherran renessanssipalatsi (Krepostnaja 35), Blomkvistin piirtämä kauppias Emil Buttenhoffin talo (Krepostnaja 7) sekä Ullbergin käden jälkeä oleva entinen taidemuseo (Lužskaja 1) ja torin laidalla sijaitsevaan keskiaikaiseen pyöreään torniin 1930-luvulla rakennettu romanttinen kahvila.

Maininnan arvoinen on myös Ahrenbergin vuonna 1914 valmistunut elegantti Postitalo (Sovetskaja 14). Se on yksi kaupungin harvoista rakennuksista, joka on säilyttänyt yhtäjaksoisesti alkuperäisen käyttötarkoituksena pääpostina.

Arkkitehtuurifriikkien ykköskohde on jatkuvasta remontista huolimatta masentavassa alennustilassa oleva Alvar Aallon piirtämä Viipurin kirjasto (Suvorovski prospekt 4).

Eliel Saarisen suunnittelema rautatieasema poltettiin sodassa, mutta sen paikalle suunniteltu Stalinin ajan klassismia edustava asema (Vokzalnaja ploštšad) toistaa suurissa kaari-ikkunoissaan vanhan aseman tematiikkaa.

Armas Lindgreniltä kaupungissa on säilynyt jugendajan luksusta edustanut Pietisen talo (Leningradski prospekt 31), jota on tosin korjattu myöhemmin kovakätisesti.

Usko Nyströmin piirtämä Kansallisosakepankin entinen pääkonttori (Prospekt Lenina 8) sisältää yhden kaupungin hienoimmista säilyneistä pankkisaleista. Uusrenessanssia ja kansallisromantiikkaa elegantisti yhdistävän rakennuksen julkisivussa komeilee jopa kaikki vuodet paikallaan pysynyt Suomen leijona.

Viipuriin

Missä: Viipuri sijaitsee Karjalan kannaksella noin 50 kilometrin päässä Vaalimaan rajanylityspaikasta. Siellä noudatetaan Pietarin aikaa, joka on tunnin Suomen aikaa edellä.

Matka: Kätevimmin Viipuriin pääsee autolla tai junalla. Venäjälle ajettaessa autoon täytyy ostaa venäläinen autovakuutus. Kahden viikon vakuutuksen hinta vaihtelee auton hevosvoimista riippuen 25 ja 40 euron välillä. Venäjälle matkustaessa tarvitsee viisumin. Kertaviisumin saa helpoiten matkatoimiston kautta, ja se maksaa toimistosta riippuen 45–70 euroa. Kertaviisumin käsittelyaika on kuusi arkipäivää.

Junalla mentäessä Viipuriin matkaavalle näppärin valinta on VR:n Sibelius, joka lähtee joka aamu Helsingistä klo 7.42 ja illalla Viipurista klo 18.32. Myös Pietariin ja Moskovaan matkaavat venäläisjunat pysähtyvät Viipurissa. Junamatka Helsingistä kestää kolme tuntia 42 minuuttia. Passien tarkastus ja tullimuodollisuudet hoidetaan junassa.

Majoitus: Arkkitehtuurista kiinnostuneen vaihtoehto on Uno Ullbergin piirtämässä talossa sijaitseva Hotelli Viipuri (Leningradski prospekt 19), jonka tiloissa toimi ennen sotia Hotelli Knut Posse. Yhden hengen huone maksaa 71 euroa ja kahden hengen huone 76 euroa. Kaupungin hienoimpana hotellina pidetään suomalaisten 1980-luvulla rakentamaa Družbaa (Železnodorožnaja 5). Sen huoneet ovat samoissa hinnoissa kuin Hotelli Viipurissa.

Matkaoppaat: Mainio opas ostoksiin, ravintoloihin ja kaupungin ympärystään on Markus Lehtipuun Kannas (Suomalainen matkaopas 2004). Anders Mårdin Takaisin Viipuriin (Tammi 2005) on erinomainen tarinapitoinen johdatus kaupungin menneisyyteen ja nykypäivään. Viipurin arkkitehtuurista kertoo kaksikielinen Viipuri – opas kaupunkiin / Vyborg – town guide (Rakennustieto 1999).