Näin suojaudut palamiselta lomalla

| kuvat Outi Kainiemi | Mondo 6-7/2017

Aurinko on ihana mutta haastava lomakaveri. Tässä konstit sen haittoja vastaan.

Sovellus varoittaa liiasta säteilystä
Ulkomaanmatkoilla auringolta suojautuminen on vielä tärkeämpää kuin Suomessa. UV-säteilyn määrä kasvaa, mitä ­lähempänä ollaan päiväntasaajaa. Kun säteilyn voimaa mittaava UV-indeksi on Suomessa keski­kesällä noin 5–7 , Välimerellä se on 8–9 ja Thaimaassa jopa 15–17.

Sääolot vaikuttavat indeksiin, mutta silti esimerkiksi Väli­merellä säteily on pilviselläkin kelillä suunnilleen samalla tasolla kuin Suomessa aurinkopäivänä. Oman varjon pituus on hyvä käytännön UV-mittari: mitä lyhyempi varjo on, sitä suurempi on ihon palamisen vaara.

UV-tilannetta eri puolilla maailmaa voi helposti seurata esimerkiksi ilmaisella HappySun-sovelluksella, jonka saa App­­storesta tai Google Playsta. Britannian terveysministeriön tuella kehitetty sovellus kertoo ajan­tasaisen sää- ja säteilytason missä päin maailmaa tahansa. Kun ohjelmaan syöttää perustiedot omasta ihotyypistään, se laskee arvion siitä, kuinka kauan auringossa voi turvallisesti oleskella. Sovellus antaa myös vinkkejä auringolta suojautumisesta.

Ekorasva ei rasita ympäristöä
Aurinkorasvoja on nykyään tarjolla kolmea erilaista tyyppiä. Fysikaalinen suoja tarkoittaa, että voiteessa on hiukkasia, jotka heijastavat auringon säteitä pois iholta. Kemiallinen aurinko­suojavoide taas imeytyy ihoon ja suodattaa säteilyä sitomalla sitä itseensä. Lisäksi on tuotteita, jotka yhdistävät fysikaalisen ja kemiallisen suojan.

Kemiallisten voiteiden pulma ovat ympäristövaikutukset. Uimareiden iholta irtoavat rasvojen kemikaalit vahingoittavat esimerkiksi herkkiä koralleja, ja suojavoiteista peräisin olevia aineita on löydetty myös kaloista. Siksi olisi parasta suosia fysikaalista suojaa tarjoa­via rasvoja ja luonnonkosmetiik­­kaa. Hyviä vaihtoehtoja löytyy muun muassa Biosolis- ja Algamaris-merkeiltä. Niitä myydään ekokaupoissa ja suuremmissa tavarataloissa.

Lotraa voidetta riittävän paljon
Ihoa vaurioittavia ultravioletti­säteitä on kahta lajia, UVA- ja UVB-säteitä. UVA-säteily vanhentaa ihoa, ja UVB polttaa sitä. Suoja-­aineen pitää siis sisältää riittävää turvaa molempia vastaan.

Yleisin virhe aurinkorasvan käytössä on kuvitella, että pieni määrä riittää. Voidetta tulee levittää kasvoille ruoka­lusikallinen ja vartaloon noin viisi. Ihannetapauksessa se levitetään jo puoli tuntia ennen ulos menoa ja sitä lisätään parin tunnin välein. Suojasuihke on yhtä tehokas kuin perinteinen rasva ja kuivuu iholla nopeammin. Markkinoilla on myös geelituotteita, jotka jättävät ihon mattapintaiseksi.

Tuotteiden ilmoitettuihin suojakertoimiin voi yleensä luottaa. Avattu voide säilyy muutaman vuoden. Edellisen kesän suoja­voiteissa teho on siis voinut heiketä, mutta se jää harvoin alle puoleen ilmoitetusta kertoimesta.

Lapsille päälle peittävät vaatteet
Lapsille voiteen suojakertoimen tulee olla korkeampi kuin aikuisille, mutta alle kaksivuotiaille suojavoiteiden käyttöä ei suositella. Myös leikki-ikäiset on parempi suojata vaatteilla ja pitämällä lapset poissa auringosta erityisesti keskipäivällä. Voide hankautuu helposti pois leikeissä.Rannalla lasten on parasta käyttää pitkähihaisia UV-­uima-­asuja. Säteily tunkeutuu veteen, ja iho voi palaa uidessa. Nuorena palanut iho lisää ihosyövän riskiä.

Jos iho kuitenkin pääsee kärähtämään
Viimeistään ihon palamisen jälkeen on syytä vetäytyä toviksi sisätiloihin, sillä palanut iho palaa herkästi uudestaan. Ensiapuna voi käyttää kylmäkääreitä, aloe vera -tuotteita, hydrokortisonia ja kosteuttavia voiteita. Kipua lievittävät särkylääkkeet. Pitkä oleilu auringossa voi tuoda nestehukan, muista siis juoda runsaasti vettä.

Saunaa on hyvä välttää, kunnes iho on parantunut. Myös merivesi, uima-altaan kloorivesi, hajusteet ja väriaineet voivat saada vaurioituneen ihon kirvelemään.