Savikummituksen valtakunta
Prahan maagiseen tunnelmaan pääsee parhaiten käsiksi, kun lukee ennen matkaa muutaman Praha-aiheisen kirjan. Mondo kertoo kirjasuositukset – ja miten niiden maailmaa voi etsiä nyky-Prahasta.
Prahalaistarinoita
Jan Neruda, suomentanut Eero Balk, Taifuuni 2000
Tarina:
»Entä mikä metakka tänään oli opettajien luona», kysyy Novomlynsky taas. »Te tulitte sitten sieltä», Hovora.
»Aika arkaluontoinen juttu», Hovora suipistaa suutaan.
»Opettajan rouva löysi miehensä pöytälaatikosta kirjeen. Se oli naiselta, täynnä tulta ja rakkautta… opettajan rouvalta itseltään. Hän oli kirjoittanut sen kaksikymmentä vuotta sitten ja löysi sen tänään, ja se oli… yhä avaamatta! Voitte kuvitella, miten hän loukkaantui!»
Jan Nerudan (1834–1891) ilkikurinen Prahalaistarinoita-kirja kertoo Malá Strana -kaupunginosan elämästä 1800-luvun lopulla. Rauhallisella asuinalueella elää poikkeuksellisen sielukkaita ja äkkivääriä asukkaita, kuten maisteri, joka joutuu vahingossa naimisiin, Tohtori Täystuho, joka ei välittäisi parantaa ihmisiä, sekä hautajaisia rakastava rouva Rusová.
Kirjan päättää hervoton tarina viattomasta oikeustieteen opiskelijasta, joka muuttaa Malá Stranaan kaupunginosan boheemin maineen vetämänä.
Nuorukaisen elämä muuttuu sekamelskaksi, ja hän päätyy kaksintaisteluun asti. Kun opiskelija viimein muuttaa takaisin vanhalle porvarilliselle asuinalueelleen, hän uhoaa:
»Tuokoonpa Neruda minulle vielä kerran yhdenkin ’malástranalaistarinan’!»
Tapahtumapaikka:
Novellit sijoittuvat erityisesti Kannuskujalle, joka on nykyisin nimeltään Nerudova. Malá Strana oli aikoinaan unelias asuinalue HradCanyn alla, vehreän Pet∫ín-kukkulan kainalossa. Kuten talonsa katolla loikoilevat novellihahmot tuumivat:
»Upea yö», Kupka kehuskelee. »Mikä hiljaisuus! Tänään pohjapadot humisevat kuin Sankarin uni. Ja Petrínin satakielet… mikä riemu! Kuuletko?»
»No, kolmen päivän kuluttua Vituksen päivä ohi ja liverrys loppuu… Onpa kaunista! Mistään hinnasta en haluaisi asua Vanhassakaupungissa.»
»Sanos muuta! Ei linnun lintua mailla halmeilla. Elleivät toisi joskus Hiilitorilta kotiin paistettua hanhenkoipea, eivät varmaan tietäisi, miltä lintu näyttääkään.»
Nykyisin Malá Strana on vilkasta, turistien suosimaa seutua täynnä suurlähetystöjä, matkamuistokauppoja ja ravintoloita.
Matkustusvinkki:
Kävele alas Nerudovaa Jan Nerudan kotitalolta numerosta 47 U Kocoura -oluttupaan numeroon kaksi. Tarkkaile kapakan asiakkaita: löytyisikö joukosta nerudamaisia hahmoja, kuten kahta vihoittelevaa herraa, jotka nuorena kilpailivat samasta naisesta ja ovat siitä asti istuneet joka päivä yhdentoista vuoden ajan totisina saman pöydän ääressä puhumatta toisilleen kertaakaan?
Todennäköisesti tulet kuitenkin tulokseen, ettei Malá Stranasta enää löydy oikeanlaista tunnelmaa. Niinpä voit matkustaa matkustaa metrolla Jirího d Podebradin pysäkille ja tutustua Žižkovin alueen oluttupiin.
Jos tykästyt Jan Nerudan novelleihin, et ole ainoa. Muuan chileläinen Ricardo Eliecer Neftalí Reyes y Basoalto piti niistä myös kovasti, vaihtoi nimensä Pablo Nerudaksi ja sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
Golem
Gustav Meyrink, suomentanut Rauni Paalanen, Taifuuni 1995
Tarina:
Tarina Golemista, rabbi Löw ben Bezalein (1512–1609) savesta luomasta keinotekoisesta ihmisestä on Prahan tärkeimpiä myyttejä. Löwin sanotaan valmistaneen savihirviönsä kabbalan kadonneiden ohjeiden mukaan ja herättäneen sen henkiin laittamalla otuksen hampaiden taakse taikasanalla varustetun paperilapun.
Golem soitti synagogan kelloja ja palveli rabbia mykkänä ja uutterana. Eräänä sapattina Löw unohti kuitenkin ottaa taikalapun sen suusta, ja raivostunut Golem riehui juutalaiskaupungin kujilla tuhoten kaiken tielleen osuvan, kunnes rabbi sai viimein salasanan poistettua.
Tarinat Golemista saivat alkunsa 1800-luvulla ja levisivät ympäri Eurooppaa. Oman versionsa kertomuksesta kirjoitti vararikon tehnyt pankkiiri, mystikko ja hasiksen polttelija Gustav Meyrink. Unenomaisen tarinan henkisesti sairas päähenkilö sekaantuu juutalaiskaupungissa murhamysteeriin, jonka taustalla häämöttää Golemin haamu. Meyrinkille Golem ei ole konkreettinen hahmo, vaan piinatun kaupunginosan kollektiivinen henki, joka tiivistyy aaveeksi niin kuin hiostava päivä synnyttää salaman.
»Ja niin kuin monenlaiset ilmiöt ennustavat salamaniskua, niin myös tässä yhteydessä tietyt kammottavat ennusmerkit paljastavat, että tuo kangastus uhkaa tunkeutua tekojen valtakuntaan. Vanhan seinämuurin hajoava rappaus alkaa muistuttaa huutavan ihmisen hahmoa; ja ikkunan jääkukista muodostuu jäykkien kasvojen kuvia. Hiekka näyttää putoavan katolta toisella tapaa kuin ennen…»
Tapahtumapaikka:
Meyrink kuvaa elävästi Prahan keskiajalta periytynyttä juutalaiskaupunkia, sen väentungosta, syntisiä kapakoita ja aavemaisen varjoisia kujia.
Kirjassa esiintyvä varkaiden yhteisö, Pataljoona, oli olemassa oikeastikin, kuten myös asianajaja Uher, Meyrinkin tarinan Hulbert. Uher oli rikas asianajaja, joka meni päästään sekaisin, kun hänen nuori vaimonsa karkasi toisen miehen matkaan. Siitä lähtien Uher ryyppäsi Pataljoonan jäsenten kanssa ja määräsi lopulta testamentissaan, että jokainen pataljoonalainen sai päivittäin ilmaisen soppa-annoksen heidän kantakapakassaan.
Kirja päättyy 1800-luvun viimeisiin vuosiin, jolloin vanha juutalaiskaupunki tuhottiin lähes täydellisesti. Tilalle nousi pöyhkeä jugendkaupunginosa.
Matkustusvinkki:
Meyrinkin kuvaamaa juutalaiskaupunkia ei ole enää olemassa: jäljelle jäivät vain synagogat ja juutalainen raatihuone. Golem-tunnelmaa voi etsiä Vanhauudesta synagogasta (Cervena 1), jonka ullakolla, ikuisiksi ajoiksi suljetun oven takana, kerrotaan säilytettävän hirviöstä jäljellä jäänyttä kääpiömäistä savihahmoa. Ullakolle johtava luukku on näkyvillä korkealla rakennuksen ulkoseinässä.
Golemin sanotaan nousevan esiin piilostaan joka 33. vuosi aiheuttaen suuria mullistuksia. Nähdäkseen savisen haamun harhailevan juutalaiskaupungin kaduilla on tosin odotettava vuoteen 2022. Viimeksi Golem ilmestyi vuonna 1989, kun Tshekkoslovakia vapautui kommunismin ikeestä.
Vai tarvitseeko sittenkään odottaa niin kauan? Golem edustaa yleistä myyttiä siitä, mitä tapahtuu, kun ihmisen avuksensa luoma tekniikka riistäytyy käsistä. Myytti on ajankohtainen tänäkin päivänä: maailma ympärillämme on täynnä potentiaalisia Golemeja.
Olemisen sietämätön keveys
Milan Kundera, suomentanut Kirsti Siraste, WSOY 1991
Tarina:
Päähenkilö Tomáš on prahalainen kirurgi ja naistenmies, joka rakastuu silmittömästi Terezaan, herkkään ja hauraaseen tarjoilijattareen. Rakkaudesta tulee heille kuin jalkoihin sidottu myllynkivi, joka syöksee molemmat yhä syvemmälle sosialistisen Tšekkoslovakian pohjamutiin.
Tomášin ja Terezan kohtalo on traaginen, mutta traagisin tarinan hahmoista on Sabina, taidemaalari ja Tomášin rakastajatar, johon heidän elämänsä vertautuu. Sabina jättää Neuvostoliiton miehittämän Tšekkoslovakian taaksensa: hänestä tulee menestyvä mutta koditon kiertolainen. Sabinan kannettavaksi ei ole pantu taakkaa vaan olemisen sietämätön keveys.
Se on romaanin kantava teema: Kundera pohtii painon ja keveyden suhdetta, kumpi on negatiivista, kumpi positiivista. Voiko oleminen muodostua lopulta sietämättömän kevyeksi, kun on luopunut kaikista velvoitteista? Löytyykö onni sittenkin raskaudesta, sillä mitä muuta rakkaus on kuin raskautta?
Tapahtumapaikka:
Praha toimii kirjassa kasvottomana kulissina. Ainoastaan elokuun 1968 tapahtumia kuvatessaan Kundera herättää kaupungin eloon: »…kuvissa oli panssarivaunuja, heristäviä nyrkkejä, sortuneita taloja, verisillä punasinivalkoisilla lipuilla peitettyjä ruumiita, nuorukaisia jotka kiersivät kuin riivattuina moottoripyörillään panssarivaunuja ja heiluttivat pitkiin seipäisiin sidottuja tshekkien maan lippuja, ja nuoria tyttöjä jotka ärsyttivät sukupuolisesti nälkiintyneitä venäläisiä sotilaita sekä uskomattoman lyhyillä hamosillaan että suutelemalla heidän nähtensä tuntemattomia ohikulkijoita. Olen jo sanonut, ettei venäläisten maahantunkeutuminen ollut vain murhenäytelmä vaan myös omituisen (ja ainiaan selittämättömäksi jäävän) euforian täyttämä vihan juhla.»
Matkustusvinkki:
Käy kommunismin museossa (Na Prikope 10, metro Mustek) tutustumassa elämään sosialistisessa valtiossa. Ihmettele museossa panssarivaunun telaketjujen asvalttiin jättämiä hirmuisia jälkiä: niin kadut repesivät neuvostopanssarien vyöryessä. Katso video samettivallankumouksesta, siitä, kuinka diktatuuri lopulta kaatui.
Haistele Prahan kaduille vapauden ilmaa. Ihmisiä ei enää valvota, kenenkään asuntoja ei salakuunnella eikä kuka tahansa vierustoveri voi olla urkkija. Ilma tuoksuu kevyeltä. Mutta tuoksuuko se sietämättömän kevyeltä?
Tähti sydämellä
Jirí Weil, suomentanut Eero Balk, Basam Books 2002
Tarina:
»Eräänä päivänä tuli kangaskauppiaan vuoro.»
Tähti sydämellä kertoo juutalaisten elämästä Natsi-Saksan miehittämässä Prahassa. Kirja auttaa ymmärtämään, kuinka natsien mielivalta sai kuin varkain juutalaiset alistumaan kohtaloonsa rajoittamalla heidän elämäänsä pieninä annoksina, kielto kerrallaan. Lopulta järjettömät, absurdit kiellot pakottivat juutalaiset elämään kafkamaisessa maailmassa, jossa mikä tahansa teko, arkipäiväinen asia, yhtä hyvin tieto kuin tietämättömyyskin, saattoivat merkitä kuolemaa. Juutalaiset, joiden piti pitää tunnuksena Daavidin tähteä sydämensä päällä, alistettiin asteittain ali-ihmisen asemaan, kunnes he alkoivat itsekin pitää itseään vähempiarvoisina.
Sitten alkoivat keskitysleirikuljetukset.
Pelko ja toivo estivät juutalaisia pelastamasta itseään, pakenemasta kuljetuksia. Kiinnijääminen olisi merkinnyt varmaa kuolemaa, mutta kuljetuksiin suostumisessa eli aina pieni, vaikka epätoivoinenkin toivon kipinä: uhrit kyllä aavistivat, mikä kuljetusten päätepisteessä odotti, mutta he halusivat toivoa toisin.
Kauheasta aiheestaan huolimatta Jirí Weilin (1900–1959) kirja on täynnä lämpöä ja mustaa huumoria. Hän kirjoittaa elämästä kaikkein hauraimmillaan, kuinka kuoleman läheisyys kirkastaa katseen ja tuo merkityksen vaatimattomimpiinkin elossaolon hetkiin.
Jirí Weil vältti itse keskitysleirin lavastamalla oman itsemurhansa ja piileskelemällä sodan loppuun saakka.
Tapahtumapaikka:
Prahan juutalaisen seurakunnan raatihuone on edelleen Josefovissa Maiselova-kadulla. Sieltä käsin seurakunta huolehti natsimiehityksen aikana rotulakien noudattamisesta: juutalaiset joutuivat itse laatimaan tuhannen nimen listoja, joiden mukaan ihmiset kutsuttiin kuljetuksiin.
Kutsutut koottiin kolmeksi neljäksi päiväksi odottelemaan Holešovicen Messupalatsin yhteydessä sijainneeseen rapistuneeseen puurakennukseen, jota kutsuttiin Radiotoriksi. Messupalatsissa (Dukelských hrdinu 47, metro Vltava) on nykyisin nerokas modernin taiteen museo.
Päähenkilö päätyi töihin haudankaivajaksi hautausmaalle, todennäköisesti Žižkovin Uudelle juutalaiselle hautausmaalle (Židovskê h∫bitovy). Siellä hän koki hetkittäisiä onnenhetkiä luonnon helmassa ja söi vatsansa täyteen itse viljelemiään vihanneksia. •
Matkustusvinkki:
Raitiovaunu on kirjassa vapauden menetyksen symboli. Prahan esikaupunkialueella asuva päähenkilö murehtii jatkuvasti raitiovaunulla ajon mielivaltaisista rajoituksista. Nauti siis raitiovaunussa vapaudestasi – etteivät saksalaissotilaat voi potkia sinua pelkän huvin vuoksi pois liikkuvan vaunun kyydistä.
Käy myös klassisen musiikin konsertissa. Päähenkilö sai konserteista voimia voittaa pelkonsa. Musiikin rinnalla saksalaisten käyttöönsä valjastama Kuolema näytti yhtäkkiä voimattomalta: »Eihän se voinut estää ruohonkortta nousemasta halkeilleesta maasta, se ei voinut estää vettä solisemasta kallionraosta, se ei voinut pakottaa puita olemaan kukkimatta. Se oli naurettava, tuo niiden Kuolema, jota ne niin palvoivat, se oli täytetty linnunpelätti, jota ne näyttelivät saadakseen ihmiset pelkäämään.»
Mondon loppuunmyytyä Praha-opasta saa taas kaupoista joulukuun alusta.
