Pieni Alppien valloitus

| kuvat Annikki Valomieli | SveitsiMondo 05/2017

Haaveiletko patikoinnista kesäisillä Alpeilla, mutta et halua rehkiä? Sveitsin kaunis Luzern on täydellinen kohde.

Ette ole tosissanne. Tuo ei ole tarkoitettu ihmisille. Minä en tähän kyytiin nouse.

Mutta hetkeä myöhemmin keikun köysiradalla korkealla alppipuron yläpuolella, puristaen molemmilla käsilläni laudoista ja metalliputkista rakennettua koria. Tuuli heiluttaa kitisevän vaijerin varassa keikkuvaa hissiä ­holtittomasti.

Yritän olla katsomatta laitojen yli. Tai tarkennetaanpa: Eihän tässä korissa edes ole laitoja! Jalkani vierestä metalli­levyn reunalta aukeaa henkeäsalpaava maisema Stäfelin laaksoon – maisema ja suora pudotus.

Köysiradan toisessa päässä siintää Äbnetin tasanne, jolta voi aloittaa patikoinnin kohti Fürenalpin huippua. Jos selviän koskaan sinne asti.

Sveitsin vehreät Alpit ovat aamupäivän auringossa aivan kuin maisema Sound of Musicista. Elokuvassa kirmattiin Itä­vallan puolella, mutta juuri tällaisilla rinteillä, juuri tuollaiset lumihuippuiset vuoret horisontissa. The hills are alive, kyllä vain, mutta minä osaan keskittyä vain kylmään hikeen, joka ­puskee iholle tämän tavarankuljetuskorin kyydissä.

Ihmisiä varten samalla vaijerilla kulkee suljettuja gondoli­vaunuja. Päädyin tähän kyytiin, kun yhtä aikaa kanssani Stäfelin lähtöpaikalle sattui kaksi paikallista harmaahiuksista sveitsiläisrouvaa. Mammat eivät jääneet odottamaan gondoli­kyytiä vaan pakkasivat tavaravaunun täyteen kantamuksiaan, harppasivat sekaan ja vetivät änkyttävän suomalaisenkin kyytiin. Nyt heitä naurattaa.

Kun kori vihdoin kolisee Äbnetin yläasemalle ja pääsemme hyppäämään kyydistä, olen hengästynyt. Kuin olisin jalan ­kiivennyt tänne puolentoista kilometrin korkeuteen.

Alpit haukkaavat noin puolet Sveitsin pinta-alasta maan etelä- ja itäosissa. Tämän retkeilyreissun tukikohta on Luzernin historiallinen matkailukaupunki tunnin junamatkan päässä Zürichista.

Päästäkseni tänne vuorille otin aamulla Luzernista junakyydin pienempään Engelbergin kylään. Sen joka laidalta nousevat vuoret, ensin vihreinä rinteinä, sitten lumisina huippuina: Brunni, Rotgrätli, Wissberg, Hahnen, Jochstock… Ylimmäksi 3 239 metrin korkeuteen kurottaa Titlis.

Kuten koko Luzernin alue, Engelberg on elänyt matkailusta jo 1800-luvulta alkaen. Aikoinaan kylä oli kuuluisa luostaristaan ja kylpylöistään, mutta nykyisin vetonaula on ulkoilu: alppivaellukset ja Titliksen komeat rinteet.

Suurimmille huipuille pääsee vakailla, moderneilla gondoli­hisseillä, mutta kahden rouvan kanssa kokemiani karumpiakin versioita kyydistä löytyy yhä. Näillä syrjäisemmillä köysiradoilla keikkuvat hissit ovat parin hengen koreja, ja niiden nimi on sveitsinsaksaksi buiräbähnli.

Buirabähnlien asemien välillä kulkee merkitty Buirabähnli Safari -reitti, jonka 46 kilometrin kiertämisen luvataan onnistuvan 20 vaellustunnissa, kolmessa päivässä. Matkalla noustaan reilun kahden kilometrin korkeuteen.

Äbnetistä voi lähteä patikoimaan moneen suuntaan. ­Valitsen Grotzliwegin näköalapaikan kautta kohti Füren­alpia kulkevan reitin. Opasteet on merkitty matkan varrelle kyltteihin ja kiviin. Tämän tästä saa kulkiessaan avata ja sulkea lehmiportteja, kun astuu yhdeltä laidunalueelta toiselle.

Erään laitumen halkaisevalla purolla saa marssia kellojaan kilistelevän lehmälauman läpi. En ole tottunut lehmiin, mutta nämä naudat ovat selvästi tottuneet turisteihin. Vain yksi niistä seuraa minua apealla katseellaan.

Parhaimmillaan näen samalla rinteellä patikoimassa seitsemän muuta haikkaajaa, mutta suuren osan reitistä saan nauttia maisemista yksin. Vain minä ja lehmät.

Engelberg-Titlin alue sopii kaikenlaisille matkaajille. Kävelyreittejä löytyy, oli kunto melkein mikä vain tai aikaa muutamasta tunnista pariin viikkoon. Kevyitä päiväkävelyitäkin voi tehdä niin alarinteessä lehmien keskellä kuin karummissa korkeuksissa. Lyhyimmät merkityt reitit kävelee tunnissa, kuten kahden ja puolen kilometrin Grotten Trailin. Koko päivän vaelluksesta käyvät reilun 20 kilometrin Fürenalp High Alpine Hike tai vielä vaativampi Surenen Pass.

Lapsiperheillekin on ideoitu ja merkitty muutaman kilometrin seikkailureittejä, joilla etsitään aarteita tai vaikka Alppien kukkalajeja. Ristisin yli kulkee jopa reitti, joka on tarkoitettu kuljettavaksi paljain jaloin.

Perheille ja muille verkkaisemmille vaeltajille suositellaan erityisesti Brunnia, jota engelbergiläiset kutsuvat laakson aurinkoiseksi puoleksi. Vaeltamisen ja pyöräilyn lisäksi Brunnilta löytyy opastettuja via ferrata -kiipeilykohteita. Helpomman Brunnistöcklin kiipeää reilussa tunnissa, vaativammalla Rigidalstockilla saa hikoilla neljästä viiteen tuntia.

Oma reittini Fürenalpille on juuri sopivan kevyttä patikointia. Tuuli suhisee korvissa, aurinko paahtaa kasvoja. Sitten yhden kukkulan takaa yhtäkkiä ilmestyvät näkyviin Fürenalpin vuoristoravintola ja hissiasema.

Ravintolan terassilla istuu nunna harmaassa hiipassaan ja joukko sotilaita Sveitsin armeijan univormuissa. Juuri lounaansa päättänyt partasuinen mies sytyttää jälkiruuakseen paksun sikarin.

Kovaäänisistä soivat kovaääniset schlagerit. Tomaattikeitto ja makkara ovat erinomainen palkinto patikoinnista, ja ne saa kympillä.

Mitä hillitöntä kiljuntaa! Toisena retkeilypäivänä keinun mukavan näköalagondolin kyydissä alueen korkeimmalle huipulle Titlisille, ja kun korin ovet Klein Titlisin pikkuhuipulla aukeavat, samalla kyydillä tulleet intialaiset turistit saavat hepulin. Täällähän sataa lunta!

Alhaalla laaksossa oli kesäinen keli, mutta kolmen kilometrin korkeudessa silmille paiskoo lumituisku. Pakkasta on kolme astetta.

Klein Titlikseltä voi patikoida varsinaisen Titliksen huipun tuntumaan jäätikköä pitkin. Reitti kestää pari tuntia mutta vaatii kunnon talvivarusteet. Jos oikealla jäätiköllä lipsuttelu tuntuu liian vaativalta, on tähän pikkuhuipulle kaivettu matkailijoille turvallisempikin temppurata: Glacier Cave on jään sisään louhittu käytävä, jonka hyhmässä voi kuvata itsensä valaistuja jääseinämiä vasten.

Ulkona Klein Titiliksen huipulla indonesialaisrouva katselee maisemia ja suojaa itseään sateenvarjolla lumituiskulta. Pahoittelen hänelle, että osuipa hyytävä keli.

”Ei ei, tämähän on täydellistä! Lumen takia me tänne tulemme”, nainen vastaa.

Paluumatkalla alas laaksoon tapaan delhiläisperheen, joka on tullut kokemaan Titliksen osana Euroopan-kiertomatkaansa.

”Delhissä on tänäänkin lämpöä yli 40 astetta. Lumi tuntuu ihanalta”, perheen äiti kertoo.

”On kyllä aika kylmä”, mutisee teini-ikäinen tytär harmaassa hupparissaan.

Titliksen näköalagondolit nousevat 3 028 metriin. Maailman korkein köysihissi sijaitsee sekin Sveitsin Alpeilla: hissi Zermattista Klein Matterhornille vie 800 metriä Titlistä korkeammalle.

Matterhorn olisi hyvä syy yöpyä Zermattin kylässä, mutta Luzernin suurempi, historiallinen kaupunki vei nyt pidemmän korren. Erityisesti kesällä Luzern ja sen järvi Vierwald­stättersee ovat viehättävä paikka vaikka viikonlopun levolle.

Euroopan vanhin puusilta Kapellbrücke vuodelta 1333 kulkee vinosti Luzernin vanhaa keskustaa halkovan Reussjoen yli. Sillan kattokolmioihin on palautettu jo kerran museoon pelastetut keskiaikaiset maalaukset, ja hyvä että on, sillä juuri maalaukset tekevät Kapellbrückesta vaikuttavan. Yhdessä mies miekkailee luurankoja vastaan, toisessa luurangot ovat kokoontuneet vastasyntyneen vauvan ympärille.

Sillalta näkee ylhäällä rinteessä kohoavan Château ­Gütschin. Aikanaan se rakennettiin kuningatar Viktorian lomalinnaksi. Michael Jacksonin kerrotaan käyneen katsomassa siitä itselleen mökkiä, kun se viimeksi oli myynnissä. Nyt linnassa toimii hotelli.

Muutenkin Luzernissa näkee, että Euroopan ja Amerikan raharikkaat ovat lomailleet täällä jo vuosisatojen ajan. 1900-luvun alussa avatun loistohotellin aulabaarissa viipyilee menneen maailman luksusmatkailun eleganssi. Rusettikaulainen pianisti viihdyttää lomailijoita soitollaan.

Luzernin vanhankaupungin kujilla on kello- ja korukauppoja vieri vieressä. Vähän rahvaanomaisemmissa turistikaupoissa myydään käkikelloja ja Sveitsin armeijan linkkuveitsiä.

Patikoimaan pääsisi suoraan kaupungistakin. Suuren Vierwaldstätterseen kiertää vaeltaen viikossa. Silloin tulee suorittaneeksi sekä Waldstätter Trailin että Swiss Pathin reitit. Kierrokselle myydään jopa yhdeksän päivän matka­paketteja, joilla vaeltajien tavarat kuljetetaan aina edeltä seuraavan yön majapaikkaan.

Maanläheisempikin retkeily on toki mahdollista. Järveä ympäröivistä kylistä löytyy bed & breakfasteja ja leirintäalueita, joilla voi yöpyä omassa teltassa. Jos patikointi uuvuttaa, osan siirtymistä voi tehdä laivalla: Vierwaldstätterseen rantahotellien ja -kylien välillä risteilee useita laivoja. Sellaista on tietysti kokeiltava.

”Katso ympärillesi!” kehottaa laivan kapteeni Martin Infanger minua järvellä auringonlaskun hetkellä.

Ja totta, punaiseksi muuttunut maisema on häkellyttävän kaunis. Pieni kylä rannalla katoaa vastavaloon. Tyynen järven hiljaisuuden rikkoo vain laivan höyrymoottorin puksutus.

Infanger on kipparoinut alustaan täällä vuodesta 1983. Hän on näiltä rannoilta kotoisin eikä koskaan ole halunnut lähteä laajemmille vesille.

Miksi? Katso ympärillesi.

Tähän maisemaan puolestaan sopisi Pikku Heidi, jos Pikku Heidi pitäisi infinity pool -uima-altaista ja luksuksesta. Hotelli Villa Honegg sijaitsee kuvankauniissa vuoristo­rinteessä puolen tunnin ajomatkan päässä Luzernin kaupungista. Täällä alppimaisemasta voi nauttia ilman aktiiviloman tai vaellusretken vaatimuksia. Viiden tähden hotellin takapihalla, siinä pikkuheidimäisessä rinteessä, voi tilata lasillisen kylmää roseeviiniä suoraan uima-altaalle.

Vaikka Sveitsi on kallis maa reissata, Luzernista löytää majoitusta lähes Suomen hinnoillakin. Esimerkiksi viehättävästä Bed & Breakfast 9:stä rauhallisella asuin­alueella. Rea Rudolf van Spijkin majatalossa on vain muutama huone, ja Rea valmistaa itse ja tarjoilee mainion aamiaisen. Lautasilla on jogurttien ja juustojen vieressä pieniä kukkia.

Tämä reissu saa päättyä kuten perinteikkään alppiloman kuuluu, juustofondueövereihin. Kun astun Luzernin vanhassa keskustassa sijaitsevaan ravintola Pfisterniin, pöllähtää vastaan todella tuju kuuman juuston tuoksu.

Yleensä fonduepata sulatetaan useasta eri juustosta, mutta Pfisternissä käytetään vain yhtä paikallista juustoa.

Kun paikan ominaistuoksuun on tottunut, fondue on tietysti syntisen hyvää. Tuhti ruoka huuhdotaan alas rieslingviinillä tai vehnäoluella, ihaillen ikkunan alla aukeavaa jokimaisemaa ja joen takaa nousevia vuoria.

Jälkiruokaa ei kenties saisi ajatellakaan, koska vatsa on jo täynnä ja niin moni patikointinousu täällä on tehty köysiradoilla. Mutta jos nyt tämän kerran.