Täällä revontulten alla

| kuvat Päivi Ristell | SuomiMondo 01/2008

Inarissa Suomi heittää kuperkeikkaa: poroja on enemmän kuin ihmisiä, Napapiiri on etelässä ja virallisia kieliä kahden sijaan neljä. Tervetuloa saamelaisten, revontulien ja gufihtar-haltijoiden maahan.

 

Hiljaisuus. Etäällä haukkuu koira. Yläpuolella yksinäiset satelliitit tekevät loputonta matkaansa kuin eksyneet sielut. Kaukana pimeyden keskellä loistaa kolme valopilkkua: asutusta. Lumi natisee kenkieni alla, kun lämmittelen varpaitani. Narsk, narsk, narsk. Talviyö tekee pienistä äänistä suuria. Seison Inarijärven jäällä. Tähyän revontulia, mutta taivas on vielä hiljaa. Tähtien keskellä kiemurtelee vain ohut pilvivana. Välillä se tuntuu hohtavan vaimeasti. Hiljaisuus. Etäällä haukkuu koira. Yläpuolella yksinäiset satelliitit tekevät loputonta matkaansa kuin eksyneet sielut. Kaukana pimeyden keskellä loistaa kolme valopilkkua: asutusta. Lumi natisee kenkieni alla, kun lämmittelen varpaitani. Narsk, narsk, narsk. Talviyö tekee pienistä äänistä suuria.

Seison Inarijärven jäällä. Tähyän revontulia, mutta taivas on vielä hiljaa. Tähtien keskellä kiemurtelee vain ohut pilvivana. Välillä se tuntuu hohtavan vaimeasti.

Sitten räjähtää! Maitomainen utu syttyy äkisti kuin joku olisi kääntänyt katkaisijasta. Revontulet sutivat taivasta valtavina siveltiminä. Niiden vihreä väri valuu pehmeästi kuin akvarellissa. Välillä valo voimistuu teräviksi säteiksi, jotka näyttävät tippuvan suoraan kohti. Yllä on taivaankannen kokoinen tippukiviluola.

Saamelaisen tarun mukaan jossain tuolla nietoksissa kipittää nyt ketturepolainen. Pitkällä hännällään se huiskauttaa lumen pinnalla kimaltelevia pieniä lumitähtiä taivaalle loistamaan. Revontulia.

Ihmeen äärellä satuihin on helppo uskoa. Tervetuloa Inariin, Euroopan Unionin ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, maahan.

 

Inarista katsottuna Suomi heittää kuperkeikkaa. Napapiiri on etelässä, ja poroja on neljä kertaa enemmän kuin ihmisiä. Virallisia kieliä on neljä: suomi, pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame.

Inarin kunta on Suomen saamelaisuuden keskus ja Inarin kirkonkylä sen napa. Maanantaina alkuillasta kylän raitilla on kuitenkin hiljaista.

”Neljän ruuhka ja viides jonossa”, oppaamme Timo Halonen murjaisee. Paikallinen vitsi naurattaa. Tien laitaa tarpoo kaksi ihmistä, ohi ajaa tilataksi. Vasemmalla on kylän ainoa kauppa K-extra Kuukkeli. Tien toisella puolella, Inarijärven rannalla loistaa Hotelli Inarin yksinäinen valokyltti. Baarin oven viereen on parkkeerattu kolme potkukelkkaa.

Pankkia ei enää ole, ja automaatti on rikki. Lähin löytyy 40 kilometrin päästä Ivalosta. Synnytyssairaalaan on matkaa 300 kilometriä.

Edes Kaurismäki ei osaisi käsikirjoittaa tällaista autiutta. Matkaesitteitä selanneelle, saamelaisia etsivälle turisteille vajaan 500 asukkaan syrjäkylän arki saattaakin tulla yllätyksenä.

”Välillä tulee espanjalaisia turisteja kysymään, että missä ne tiipiit ovat. Eihän meillä eletä missään reservaatissa”, Halonen sanoo ja naurahtaa.

Niinpä. Inari ei näytä saamelaiselta. Täällä eletään normaalia saamelaista ja lappilaista arkea. Toisin kuin 70 kilometrin päässä Saariselällä, elämyksiä ei tarjota valmiiksi annosteltuina, vaan ne on osattava löytää itse.

Kylässä sijaitsee upea saamelaismuseo Siida, kulttuurisesta itsehallinnosta vastaava Saamelaiskäräjät ja Saamelaisalueen koulutuskeskus, joka antaa ammatillista opetusta saamen kielellä. Monikulttuurisuus elää kaksikielisissä tienviitoissa, käsityöläispajoissa, kouluissa, perinteissä ja kielessä. Aurinkoisena talvipäivänä kannattaa tehdä retki Inarijärven jäätä puhkovalle, 30 metriä korkealle Ukonkivelle. Maisemat muinaisten saamelaisten pyhältä uhripaikalta lumoavat.

Matkaesitteistä tuttuja lapinpukuja ja poroja nähdäkseen on sen sijaan suunnattava sinne, missä on turistibusseja: porotilalle.

 

”Haluamme formulaporon!” ranskalainen pariskunta hihkuu. Alkamassa on Inarin porofarmin odotetuin ohjelmanumero, poroajelu.

Pihapiiriin aidattua aluetta kiertää lumeen aurattu kolanlevyinen rata. Lähtöviivalla seisoskelee sarvipäitä ahkiot perässään. Formulaporo, ajokoulusta vastavalmistunut Pikku-Valkko on antanut edellisille ajajille kyytiä ja on nyt haluttu ajokki. Istahdan seitsenvuotiaan Pampperin kyytiin. Kulkuset helähtävät, kun letka lähtee liikkeelle. Lapinpukuihin pukeutunut Paadarin perhe vilkuttaa riehaantuneiden turistien perään. Tällä kertaa meno on kuitenkin rauhallista. Porot jolkottavat letkassa aitauksen ympäri.

Kierroksen jälkeen siirrytään kotaan, jossa meno kiihtyy.

Ilman halkaisee terävä, korkea ääni, joka venyy kitalaessa. Oikea käsi lyö isoa rumpua, samalla kun laulaja huojuu silmät ummessa musiikkiinsa sisuksissa. Tunnelma on intiimi ja alkuvoimainen. Kamerat räpsyvät.

Joikaaja on tilan emäntä Maarit-Anna Paadar.

”Isäni opetti minut joikaamaan kaksivuotiaana. Hän joikasi kotona samalla kun korjaili ahkioita ja venettä. Se oli tapa”, Utsjoelta kotoisin oleva Paadar kertoo.

Porotilaelämys on toki turisteille räätälöity, mutta antaa samalla käsityksen saamelaisista perinteistä. Mukaan tarttuu myös tarinoita. Joikujen lisäksi Paadarin jutuissa juoksentelee saamelaisten haltijoita, gufihtaria. ”Ne ovat peilikuvia ihmisestä. Niillä on maailma maan alla. Ne kävelevät jalta meihin päin”, Paadar selvittää. ”Minulla oli kaksi gufihtarien tytärtä leikkikaverina 3-vuotiaana. Muistan nimetkin, Uorppis ja Inka.”

Paadarin elinaikana saamelaisuus on muuttunut paljon. Hänen isoisoisällään oli vielä kaksi vaimoa: talvivaimoa ja kesävaimo. Toisen kanssa vietettiin elämää talvikylässä, toisen kesäkylässä.

1960-luvun vaihteessa saamelaisista yritettiin tehdä suomalaisia väkipakolla. ”Kun menin kouluun, en puhunut suomea sanaakaan. Jos puhuin saamea, sain karttakepistä sormille tai jouduin nurkkaan.”

Nyt saamelaisuudesta ollaan taas ylpeitä. Kielipesissä ja kouluissa opetetaan saamen kieltä ja kulttuuria lapsesta lähtien. Paadarin pienet lapsenlapset kuuntelevat joikuja cd:ltä. ”Poika kuuntelee rokkijoikuja, tyttö tykkää mummon joikuista.”

Inarinsaameksi räppäävän Amocin ja koltansaameksi rokkaavan Tiina Sanilan kaltaiset saamelaisnuoret ovat tuoneet kulttuurinsa 2000-luvulle. Nähtäväksi jää, miten pitkäksi aikaa. Inarinsaamea ja kolttasaamea puhuu enää noin 300 henkilöä. Jälkimmäisen taitajista suurin osa asuu Nellimissä ja Sevettijärvellä.

 

Puita, puita, puita. Sevettijärvellä, 110 kilometriä Inarista pohjoiseen, asutus sen kuin harvenee. Puiden seassa vilkkuu jäätyneitä järviä ja pirunpeltoja eli valtavien kivien muodostamia kivikkoja. Ne ovat jääkauden aikaista merenpohjaa. Silloin Sevettijärvi oli vielä veden alla.

Vuodesta 1949 lähtien se on ollut kolttakylä. Toisen maailmansodan jälkeen Petsamosta evakkoon lähteneet kolttasaamelaiset asutettiin uudelleen tiettömien teiden taakse Sevettijärven ja Nellimin alueille. Samalla perustettiin Sevettijärven kylä. Ensimmäinen maantie kylään saatiin samana vuonna kuin Beatles hajosi, vuonna 1970.

Sevettijärvi on edelleen Suomen kolttasaamelaisin paikka. Kylän 350 asukkaasta suurin osa on Feodoroffeja, Moshnikoffeja ja Semenoffeja. Toistaiseksi. ”Kymmenessä vuodessa väki on vähentynyt sadalla hengellä”, porotilaa ja matkailuyritystä pyörittävä Toini Sanila sanoo. Monitoiminainen on myös Sevettijärven koulun rehtori sekä rokkikoltta Tiina Sanilan äiti.

Jos Inari on pieni kylä, Sevettijärveä tuskin huomaa. Kylä on noin 60 kilometriä pitkä ohut vana puiden siimekseen ripoteltuja taloja maantien molemmin puolin. Keskustan muodostavat pieni kirkko ja baari. Posti on baarin seinään naulattu rivi postilaatikoita.

Kolttien historiaan ja nykypäivään voi tutustua vierailemalla kylän pienessä ortodoksikirkossa, kesäisin myös perinnetalossa. Toisin kuin muut saamelaisryhmät, tunturi- ja inarinsaamelaiset, koltat ovat ortodokseja. Itäiset vaikutteet näkyvät myös nimissä ja pukeutumisessa. Juhlissa kolttanaisen päätä peittää karjalaishenkinen huivi. Sevettijärvellä ei myöskään joikata vaan leuddataan.

Kolttakulttuurin lisäksi Sevettiin tullaan nauttimaan luonnosta. Kesäisin täällä vaelletaan ja kalastetaan, talvella alle otetaan moottorikelkka. Kylä on suosittu pysähdyspaikka matkalla Norjaan. Rajalle on matkaa vain 35 kilometriä.

Kaupunkilaiseen vaikutuksen tekee myös kiireettömyys. Matka postibussilla takaisin Inariin on kuin aikahyppy vuosikymmenten taa.

 

”Missä oli rekka ajanut tien päältä?”

”Kolme kilometriä Sevetistä.”

”Ai jaa, se oli niin lähellä se.”

Kerran päivässä Sevetistä Ivaloon kulkeva postiauto kuljettaa paitsi kirjeitä myös ihmisiä ja kuulumisia. Se on sekoitus STT:tä, chattia ja Kansanradiota. Tieto 60 kilometrin päässä ojaan ajaneesta rekasta kulkee mukana siinä missä verokortit, hautajaiskutsut tai postimyyntitilaukset.

Pysäkeiltä nousee kyytiin lapsia Peltolat kainalossa, miehiä karvalakeissaan ja naisia toppa-asuissaan. Ensin vaihdetaan kuulumiset kuskin kanssa, sitten etsitään katseella tuttuja. Kauppareissuun Ivaloon tai Inariin hurahtaa koko päivä, mutta murjottajia ei näy. Ei edes ratissa.

”Minusta ihmiset Sevetin perällä on kaikkein ihanimpia. He ovat sellaisia luonnonlapsia”, bussikuski Pirjo Lehmuslehti kuiskaa kämmensyrjänsä takaa ja hymyilee lempeästi. ”Joidenkin mummojen kanssa pitää aina halata, kun ei olla nähty pitkään aikaan.”

Sitten hän pysäyttää bussin, avaa oven ja viskaa lehtikäärön tottuneesti tien laidassa nököttävään postilaatikkoon. ”Turistit haluavat aina kokeilla postinheittoa. Minä annan niiden”, hän jatkaa, vinkkaa silmää ja painaa kaasua.

Jään miettimään, mitä turistille vastattaisiin Helsingin kaupungin liikennelaitoksen bussissa. Miltä tuntuisi bussikuskin halaus?

Ikkunan takana puiden varjot kurkottelevat auringossa hohtavalle hangelle. Siellä täällä risteilee eläinten jälkiä. Ihmisen jälkiä ei näy. Laitan silmät kiinni ja annan ajan olla.

Muistelen revontulia ja ketturepolaista. Mistä sitä tietää, jossain tuolla, hangen alla saattaa juuri nyt kikatella joukko gufihtaria.

Tekemistä ja näkemistä Inarissa ja Sevettijärvellä

Siida

Jos käyt Inarissa vain yhdessä paikassa, käy Siidassa. Upea museo tutustuttaa saamelaisten historiaan ja nykypäivään sekä Inarin luontoon.

Inarintie, Inarin kirkonkylä

www.siida.fi

Pielpajärven erämaakirkko

1700-luvun puolivälissä rakennettu kaunis puukirkko sijaitsee noin kymmenen kilometrin patikoinnin päässä Inarista. Aina avoinna. Kesäisin jumalanpalveluksia ja häitä.

Ukonkivi

Noin 11 kilometrin päässä Inarista sijaitseva, 30 metriä korkea saamelaisten pyhä uhrikivi. Talvella kivelle pääsee jäätä pitkin, kesällä laivalla.

Inarin porofarmi

Saamelaisen Paadarin perheen tilalla voi ajella porolla, heitellä suopunkia ja kuunnella joikuja. Myös räätälöityä ohjelmaa. Yhteydenotot etukäteen.

Kittiläntie 1445, Inarin kirkonkylä, p. 016 673 912, www.reindeerfarm.fi

Lake & Snow Inari

Kelkkasafareita Norjaan ja Inarin lähiympäristöön, hiihtovaelluksia ja pilkkimistä.

Siulatie 15, Inarin kirkonkylä, www.saariselka.fi/lakesnow

Inari Event Lapland

Matkailuneuvontaa ja ohjelmapalveluja saamelaiskulttuurista luontoelämyksiin.

Inarintie 38, Inarin kirkonkylä, www.saariselka.fi/inarievent

Samekki Petteri Laiti Ateljé

Palkitun käsityömestarin perinteisiä saamelaiskäsitöitä.

Inarin kirkonkylä, www.saariselka.fi/samekki

Sámi Duodji

Laaja valikoima saamelaiskäsitöitä, -kirjallisuutta ja -musiikkia.

Inarin kirkonkylä, www.saariselka.fi/sameduodji

Inarin hopea

Käsityönä valmistettuja saamelaisaiheisia hopeakoruja.

Inarin kirkonkylä, www.saariselka.fi/inarinhopea

Nativa

Taiteilija Satu Natusen hauskoja huovutus- ja keramiikkatöitä. Puodin yhteydessä toimii myös pieni ja sympaattinen Villa Lanca -hotelli.

Kittilän ratsutie 2, Inarin kirkonkylä, www.nativa.fi

Taikatunturi

Nuorten suunnittelijoiden käsitöitä satumaisista huovutetuista hatuista sisutustavaroihin.

Inarintie 49, Inarin kirkonkylä, www.taikatunturi.fi

Porotila Toini Sanila

Majoitusta hyvien kalavesien ja vaellusreittien varrella. Tilauksesta myös opastettuja retkiä Sevetin ympäristöön ja Pohjois-Norjaan.

Sanilantie 36, Sevettijärvi, www.sanila.fi

Sevettijärven kirkko

Vuonna 1951 käyttöön vihitty ortodoksinen rukoushuone.

Sevettijärventie 9065, Sevettijärvi

Kolttien perinnetalo

Vanhassa kolttatalossa esitellään kolttasaamelaisten perinteitä ja kulttuuria. Auki vain kesäisin.

Sevettijärventie 9041, Sevettijärvi

Kulkuyhteydet Inarissa ja Sevettijärvellä

Gold Linen postiauto (www.goldline.fi) kulkee kerran päivässä Näätämöstä Sevettijärven ja Inarin kautta Ivaloon ja takaisin. Tutustu myös Matkahuollon bussireitteihin (www-matkahuolto.fi). Ainoa paikallinen julkinen liikenneväline on tilataksi. Tietoa takseista ja linja-autoista osoitteessa www.inarilapland.org. Inarin kylän lähin lentokenttä sijaitsee Ivalossa.