Suloinen Dubrovnik

| kuvat Andrew Taylor | KroatiaMondo 6-7/2017

Dubrovnik on Välimeren suosikkikohde. Kirjailija Ville-Juhani Sutinen lähti kaupunkiin selvittämään, mistä kaikesta sen lumo syntyy.

Lähes liioitellun asuurinsininen meri, jonka kalliopoukama kietoo syliinsä. Jykevä kivitorni niemenkärjen päässä. Sen takana, valkoisten kaupunginmuurien sisällä, mielikuvituksellinen keko tiilenpunaisia kattoja kuin kylpyhuoneen kaakeleille levitetty korttipakka. Heti nähdessään Dubrovnikin vanhankaupungin ymmärtää miksi se on niin suosittu matkakohde.

Keskiaikainen satama ja muurein rajattu vanha keskusta tuntuvat kiteyttävän sen, mitä saisi tulokseksi, jos hakisi netissä kuvia sanoilla suurenmoisen kaunis kaupunki.

Kenties on niin, että jonkin evoluution oikun vuoksi ihminen kokee viehättäväksi sen, mikä on eri tavoin suotuisa: lämmin, hedelmällinen, turvallisella paikalla ja sopusuhtainen.

Dubrovnikin kaikki nämä piirteet nähdäkseen on tosin katsottava kaupunkia muualtakin kuin ydinkeskustan labyrintista. Adrianmeren rannikkosaarilla sukkuloivat risteilyt, kaupungin keskustan tuntumassa sijaitseva Banjen ranta ja pohjoispuolen kukkulalle kulkeva köysirata tarjoavat omat näköalapaikkansa. Niistä katsellessa voi erottaa keskiajalta asti kukoistaneen Dubrovnikin osana modernia kaupunkia, joka on kasvanut vanhojen muuriensa ulkopuolelle.

Pelkästään Unescon suojelema vanhakaupunki on jo riittävä syy matkalle. Näiden korttelien kivet ovat merituulten ja askelten hiomia ja auringon loisteessa miltei häikäisevän valkeita.

Koristeelliselta Pilen portilta alkaa mieleenpainuva pääkatu Stradun jyrkästi kohoavine, sinne tänne risteilevine sivukatuineen. Rakennukset tuntuvat syntyneen rinteeseen oikukkaasti vieri viereen, ja niiden kulmikkaaseen ilmeeseen tuovat vaihtelua kirkot ja palatsit. 

Dubrovnikin vanhakaupunki on kokonais­elämys, kätevän kokoinen eksymiseen ja ­löytämiseen.

Kaikki tämä kauneus on johtanut siihen, että alle 50 000 asukkaan Dubrovnik vetää vuosittain puoleensa satojatuhansia matkailijoita. Jos tänne tulee sesonkiaikana, kesäkuun puolivälistä syyskuulle, on syytä varautua suuriin ihmismassoihin. Pieni vanha­kaupunki tuntuu silloin ulkomuseolta, jonka sadunomaisesta katukuvasta on vaikea löytää paikallista tallustelijaa.

Dubrovnik vaikuttaa muutenkin omin­takeisella tavalla erilliseltä: täällä ollessaan ei ajattele olevansa Kroatiassa, vaan nimenomaan Dubrovnikissa. Se voi johtua osaksi siitä, että kaupungin näkymät ovat saaneet toimia kulisseina monissa elokuvissa ja sarjoissa, kuten Game of Thronesissa.

Pääväylä Stradunin lähettyviltä löytyy kuitenkin paikkoja, joita eivät hallitse turistijonot ja krääsäkauppiaat. Kadun rangasta ruotomaisesti kurottuvien kujien korkeuksissa on kulkukissan hajuista hämärää. Kortteleita, joissa pääsee lähemmäs Dubrovnikin omia värejä, ääniä ja tuoksuja.

Näillä kapeilla kaduilla tuntuu hyvältä saada olla hetki yksin, hengittää suolaista meri-ilmaa. Kattojen välistä pilkistää kaistale meren aavaa. Kaariportista ilmestyy tyttö sellokotelo selässään. Hän katoaa oviaukkoon, ja pian sisältä alkaa kuulua soittoa.

Suositun matkailukohteen suoma yllättävä kokemus: olla samaan aikaan keskellä maailmaa ja silti siltä piilossa, kaupungin suojissa ja kuitenkin korkealla sen kuhinan yläpuolella.

Monet Dubrovnikin ravintolat ovat välimerellisiä sanan laajassa merkityksessä. Ne kaupittelevat kaikille kaikkea: pitsaa, pastaa, risottoja ja paikallisia mereneläviä. Vanhassa­kaupungissa tavernatyyliset kellaripaikat ovat yleensä paras valinta, vaikka ne ovatkin pitserioita hintavampia. Esimerkiksi Ulica Miha Pracatalla pitkään toiminut Dalmatino on kotoisa konoba, kroatialainen ravintola, jonka ruokalista tuntuu harkitulta. Niin ruuissa kuin viineissä suositaan paikallisia tuotteita. Dalmatinon tryffeli- ja tattipastan jälkeen on lähes sanaton olo.

Babin Kuk -niemen etelärannasta, häikäisevän maalauksellisen näkymän äärestä, löytyy yksi Dubrovnikin maisemaravintoloista.

Restoran Levanat on monien rantapaikko­jen tapaan erikoistunut mereneläviin. Terassi ulottuu kuilun reunalle kymmeniä metrejä meren yllä, ja näkymä ulapalle saa haarukan jähmettymään puolimatkaan. Rusettikaulaiset tarjoilijat lipuvat terassi­pöytien lomassa kuin taukoa kaipaavat enkelit.

Ruoka on Dubrovnikissa läsnä muutenkin kuin ravintoloissa. Vanhankaupungin pikkukaupat, kuten Terra Croatica, keskittyvät lähialueen herkkuihin. Viikunasta syntyy Kroatiassa monenlaista, ja myös tryffeli on tärkeässä asemassa.

Keskustasta ei tosin löydy ruokatoria. Gundulićin aukiolla on perinteikäs tori, mutta sen ovat vallanneet matkamuistojen myyjät. Hyvän käsityksen paikallisemmasta torielämästä saa kuitenkin parin kilometrin päässä vanhastakaupungista Gruzin torilla, joka sijaitsee uuteen satamaan vievän Obala Stjepana Radićan varrella. Siellä tekee kauppansa etenkin tuore kala. Sään­syömät ukot kip­paavat saalistaan tiskeille jo aamukuudesta alkaen.

Nykyisen Kroatian alueella on viljelty viiniä yli 2 000 vuotta, ja joitakin alkuperäisiä rypälelajikkeita käytetään yhä. Rannikon ankarien tuulten riuhtomat rypäleet tuottavat purevan kuivan valkoviinin.

Paikallisten viinien maistelua löytyy Dubrovnikissa joistakin ravintoloista, kuten D’Vinosta. Varsinaisen asianharrastajan kannattaa lähteä parin päivän viinitilakierrokselle Pelješacin niemelle.

Paikallisen viinimyymälän kauppias, nuori mies nimeltä Matej, kysyy mitä saisi olla. Mieluiten paikallista? Selvä, hän toteaa, ja osoittaa pois puotinsa viinihyllystä. Tiskin takana on parinsadan litran sammio, josta lähituottajan juomaa lasketaan letkulla suoraan asiakkaan pulloon. Takuulla täkäläistä.

Matkailijat pitävät kaupungissa yllä vilkasta ja sesonkiaikaan aamuun asti jatkuvaa yöelämää. Kiinnostavimpia paikkoja on vanhankaupungin kyljessä Ulica Vrata od Pločalla sijaitseva taidekeskus Lazaret, jossa toimii historialtaan omintakeinen klubi.

Kerroksittain rantaa kohti laskeutuva 1600-luvun kivirakennus oli aikoinaan Dubrovnikin sataman karanteenitalo. Sana karanteeni on saanut alkunsa juuri täältä: se tarkoitti sitä 40 päivän aikaa, joka tulijan piti odottaa rakennuksessa ruttoepidemian aikaan ennen kuin hänet päästettiin Dubrovnikiin. Nykyään Lazaretissa on useita gallerioita, baareja ja yökerho.

Lazaretin alta, levän peittämältä kalliolta, avautuu laskuveden aikaan yksi parhaista näkymistä vanhaankaupunkiin. Siellä voi jälleen olla hetken sivussa kaikesta, katsellen ajattomalta tuntuvaa satamaa.

Dubrovnik voisi olla melkein epätodellisen sievä, jollei sen sydämestä löytyisi jälkiä myös traagisesta historiasta.

Kaupunkia on koeteltu monissa sodissa, ja sen katukuvassa näkyy muistumia Jugo­slavian hajoamissotien ajasta. Jugoslavian kansan­armeija piiritti Dubrovnikia kuukausikaupalla vuosina 1991–92, ja arvokasta vanhaankaupunkia pommitettiin tuolloin.

Jotkut paikalliset muistavat hyvin nämä ajat. Ulica od Pučalla istuu ateljeekauppansa edessä 85-vuotias kuvataiteilija Ivo Grbić. Hänen kirjava galleriansa on täällä jo legendaarinen. Kuinka kaupunki on muuttunut hänen elämänsä aikana?

”Se on aina erilainen”, Grbić tokaisee. ”Ja on pysynyt silti samana.” Taiteilija on hieman närkästynyt, kun kyselijä ei aiokaan ostaa häneltä taulua.

Sodan aikaan tämä barokkipalatsissa sijaitseva ateljee tuhoutui pelkäksi kuoreksi. Rakennus on restauroitu, mutta Grbić on laittanut talon ulkoseinille valokuvia raunioista. Niiden yllä kulkee suuri teksti: Älä unohda.

Stradunin sivukadulla Antuninskalla toimii lisäksi valokuvakeskus War Photo Limited. Sen pysyvässä näyttelyssä on tunnettujen kuvajournalistien valokuvia Jugoslavian 1990-luvun sodista.

Valkea satama on muutakin kuin ihmeellinen kulissi. Dubrovnikin lämpö syntyy näistä kaikista: keskiajan viehätyksestä, lähihistorian arvista, piilopaikoista ihmispaljouden vieressä.