Jumalten ja demonien Bali

| kuvat Antti Helin | IndonesiaMondo 11/2016

Bali on lumonnut kävijöitään jo vuosikymmeniä. Saari tunnetaan henkevästä kulttuuristaan, täydellisistä surffiaalloistaan ja Eat Pray Love -henkisestä hyvinvointimatkailustaan. 

Aallot lyövät Sanurin rantaan. Upea portti johtaa rannalta patsaiden koristamaan puutarhaan, jonka keskellä sijaitseva talo on paneloitu jumalia ja demoneja esittävin puukaiverruksin. Ympärille levittäytyvä rantakohde kauppakojuineen unohtuu.

Talossa on taidemaalari Adrien-Jean Le Mayerin kotimuseo. Se vie aikamatkalle 1930-luvulle, Balin-matkailun alkuaikoihin. Huoneiden seinillä riippuu paratiisimaisen vehreitä maalauksia. Niissä eksoottisen kaunis nainen tanssii, kantaa uhrilahjoja päänsä päällä, kutoo kankaita ja makailee vähissä vaatteissa muiden neitojen kanssa lootuslammessa.

Hollannin siirtomaavallan aikaan matkailuesitteet mainostivat Balia Rintojen saarena, jossa asukkaat elivät kuin neitseelliset luonnonlapset Eedenissä. Mielikuvan vetämänä Balille saapui myös belgialainen Le Mayer, joka etsi ensimmäisen maailmansodan kauhujen jälkeen omaa onnelaansa ympäri maailmaa. 52-vuotias taiteilija saapui Balille vuonna 1932 ja jäi saarelle loppuiäkseen.

Le Mayerille esiteltiin saaren paras tanssijatar, nuori Ni Pollok, josta hän alkoi maalata kuvia maanisella vimmalla, taulu toisensa jälkeen. Ni Pollokin tultua aikuisikään he menivät naimisiin.

Le Mayerista ei tullut maailmankuulua taiteilijaa mutta riittävän suosittu, jotta hän pystyi elättämään pariskunnan myymällä taulujaan ja matkamuistoja turisteille. Kaikki yli jääneet rahat hän käytti kotitalon koristeluun.

Talo ja sitä ympäröivä puutarha ovat Le Mayerin rakkauden osoitus Balille. Niistä kuvastuu sama luonnonläheisen elämän harmonia, jota moni matkalainen etsii saarelta nykyäänkin.

On aamu, ja kotimuseon lipunmyyjä käy laittamassa puutarhan pienille alttareille uhrilahjoiksi kukka-asetelmat. Lähettyvillä aallot jatkavat vyörymistään Sanurin rantaan.

Sanurin aalloissa leikkii harmaantunut mies labradorinnoutajansa kanssa. Balille asettuneita nykypäivän ekspatteja, kaiketi, meidän aikamme Le Mayer. Bali houkuttelee yhä lukemattomia länsimaalaisia asumaan ja toteuttamaan unelmaansa. Moni on perustanut Balilla vaikkapa oman vaate- tai korumerkkinsä.

Balin suosituimpiin rantakohteisiin kuuluva Sanur on myös viehättävimpiä. Tyylikkäät hotellit ovat täällä piiloutuneet puiden taakse, ja rannalla on tilaa edelleen myös temppeleille. Tunnelmaltaan Sanur on ihanan rauhaisa verrattuna Balin kuuluisimpaan rantakaistaleeseen, usein turisti rysäksi kutsuttuun Kuta Beachiin.

Täyteen rakennettu Kuta Beach tunnetaan rellestävistä australialaislomailijoista sekä kuta cowboyista. He ovat ruskettuneita rantapoikia, jotka huutelevat nuorten naismatkailijoiden perään: ”I love you! What are you doing tonight?

Sanurissa ei sellaisiin massaturismin lieveilmiöihin törmää. Silti Sanurin pitkä ranta voi olla pettymys, jos odottaa Balilla pääsevänsä täydellisen kauniiseen rantaparatiisiin.

Upean valkeaa hiekkaa ja säihkyvän turkoosia merta löytää vain Bukitin niemimaalla muutamilta pienemmiltä, mahtipontisten jyrkänteiden reunustamilta rannoilta. Ja reppu reissaajien, snorklaajien ja sukeltajien suosimilta Gilisaarilta puolentoista tunnin pikavenematkan päässä Balilta.

Komeita Balin rannat kyllä ovat, kun mahtavat aallot vyöryvät hiekalle kuin elävät muurit. Balin maineen rantakohteena loivatkin etenkin surffarit, joita alkoi tulla tänne 1970-luvulla Australiasta ja saapuu edelleen. Meri saaren ympärillä houkuttelee myös sukeltajia. He haluavat nähdä etenkin jättimäisiä, eläviltä myllynkiviltä näyttäviä möhkäkaloja.

Balin suurin vetonaula on kuitenkin kulttuuri. Se kukoistaa saarella jylhien tulivuorten ja vehreiden riisipeltojen sisämaassa. Perinteisesti balilaiset ovat karttaneet merta, joka edustaa heille arvaamattomien demonien valtakuntaa.


Jo 1930-luvulla Balille muuttaneet taiteilijat alkoivat huolestua turismin kasvusta. Saarella kahteen otteeseen vierailleen Charles Chaplininkin kerrotaan todenneen toisen matkansa päätteeksi: ”Bali on pilalla. En palaa takaisin!”

Chaplinin matkojen välissä saaren kävijämäärä oli kivunnut sadasta matkailijasta kuukaudessa yli kahteensataan. Nykyään Balilla käy neljä miljoonaa turistia vuodessa.

Valkoisiin pukeutuneiden ihmisten katkeamaton virta kulkee Pura Ulun Danu Batur -temppelille, joka tasapainoilee Batur-tulivuoren kraatterin reunalla. Alla avautuu puolikuun muotoinen kraatterijärvi.

Paikallinen, ikivanhalta näyttävä ukko ottaa matkailijan suojiinsa ja johdattaa täpötäydelle sisäpihalle. Siellä näkyy palvojia polvistuneina, kädet nousseina rukoukseen.

Orkesteri soittaa gamelania, maagisen kuuloista kilkatusmusiikkia. Vaskikellot kumisevat. Papit kiertävät hopea-astioiden kanssa pirskottamassa pyhää vettä. Kolmesti rukoilijoiden päähän ja kolmesti käsiin, joista vettä hörpätään suuhun. Lopuksi pappi painaa otsaan riisinjyviä.

Taustalla kohoavat temppelin kapeat, monikattoiset tornit. Ne saavat rakennuksen näyttämään niin eksoottiselta, että se on kuin toisesta todellisuudesta.

Chaplinin huoli Balin pilalle menosta oli kovin ennenaikainen. Uskonnollisen juhlan pyörteissä tämä todella tuntuu Jumalten saarelta, millä nimellä sitä alettiin matkailu esitteissä kuvata Indonesian itsenäistymisen jälkeen 1950-luvulla. Paljaat rinnat kiellettiin, ja Balin historia sotaisana orjakauppiaiden saarena haluttiin unohtaa.

”Juhlaa vietetään joka seitsemäs kuukausi, kaksi viikkoa kerrallaan. Jokainen balilainen tulee käymään. Minä tulin sadan kilometrin päästä”, oppaaksi ryhtynyt mies sanoo.

Balilaiset ottavat uskonnolliset juhlansa tosissaan. Tärkeimpien temppelifestivaalien lisäksi on lähes päivittäin jokin pienempi: saaren jokaisella 20 000 temppelillä on vuosittainen juhlansa. Tänään Pura Ulun Danu Baturissa kunnioitetaan Baturjärven jumalatarta, joka takaa veden riisiviljelmille.

Temppeli on osa Unescon suojelukohdetta, 800-luvulta periytyvää subak-kastelujärjestelmää. Se nivoo maanviljelyn uskonnolliseen tri hita karana -filosofiaan, jonka mukaan ihmisen, luonnon ja jumalien pitää tavoitella tasapainoa. Vaan mitä balilaiset temppelillä rukouksissaan toivovat? ”Rahaa”, vanhus vastaa.

Balin vaurauden lähde ovat nyt viljelyn sijaan vanhat riitit. Ne houkuttelevat matkailijoita, ja niillä saari nappaa lähes puolet koko Indonesian turistimäärästä. Paikalliset ottavatkin vieraat avoimesti vastaan juhliinsa. He ovat tottuneet olemaan katseiden ja valokuvalinssien alla.

Turismi toki muuttaa kulttuuria. Sen näkee etenkin sisämaassa Ubudissa, Balin kiehtovimmassa kaupungissa.

Paikallisen perheen teini-ikäinen poika kantaa eteen lautasellisen friteerattuja banaaneja ja vihreitä riisikakkuja. Koti majoituksen aamiainen tarjoillaan verannalla, jonka edessä avautuu sisäpihan vehreä puutarha ja sen keskellä kullatuilla ornamenteilla koristeltu kotipyhättö.

Edullisimmatkin majatalot on Balilla ja varsinkin täällä Ubudissa usein koristeltu kauttaaltaan taiteella. Huone arkisesti nimetyn Family Guesthousen palatsimaisessa koti majoituksessa maksaa vain 25 euroa vuorokaudelta.

Balin perinnetavat tulevat matkailijalle kantapään kautta tutuiksi, kun sattuu vahingossa potkaisemaan nurin maja talon eteen jalkakäytävälle asetetun pienen, jumalille ja demoneille uhratun kukka-asetelman, canang sarin.

Majapaikka muistuttaa Ubudin turismin alkuajoista, jolloin Ubudin kuningashuoneen prinssit vuokrasivat palatseistaan huoneita pikkurahalla matkailijoiden käyttöön. Palvelijat kuuluivat hintaan.

Prinssin vierashuoneeseen majoittui myös saksalainen taidemaalari ja muusikko Walter Spies, joka saapui Balille vuonna 1927. Pennitön Spies oli matkustanut Euroopasta Aasiaan rahti laivan hanttimiehenä ja elättänyt itseään Jakartassa elokuvapianistina ja Yogyakartan sulttaanin orkesterin kapelli mestarina.

Spiesistä alkoi Ubudin maine Balin kulttuurimatkailun keskuksena. Hän lumoutui balilaisten taiteellisuudesta. Jokainen asukas tuntui toteuttavan itseään joko soittamalla, tanssimalla, maalaamalla tai veistämällä. Spies uskoi, että täkäläisten taiteellisuus kuvasti olemisen ylempää tasoa.

Mutta balilaiset eivät tehneet taidetta jumalille vaan demoneille. Saari saattoi näyttää ulospäin paratiisilta, mutta Bali oli kriisissä. Vain parikymmentä vuotta aiemmin, vuonna 1906, hollantilaiset olivat pitkän yrittämisen jälkeen vihdoin kukistaneet sotaisuudestaan tunnetut balilaiset.

Kun hollantilaisjoukot lopulta olivat tuolloin seisoneet Balin mahtavimman kuningaskunnan palatsin porttien edessä, kuninkaalliset eivät olleet antautuneet vaan suorittaneet puputanin, perinteisen joukkoitsemurhan. Kuningas marssi juhlavaatteissaan vaimojensa, lastensa ja tuhatpäisen hovinsa kanssa hollantilaisten kiväärituleen. Luotisateessa balilaiset katkoivat toistensa kurkut pyhillä kris-veitsillä.

Häviön jälkeen saaren vanhat valtarakenteet murtuivat. Tuhansia asukkaita kuoli myös tauteihin ja nälkään. Hätä purkautui taiteessa. Saarelaiset loivat kiihkeästi kulttuuria löytääkseen henkisen paikkansa ja lepyttääkseen demoneita.

Spiesille Bali ei ollut jumalten vaan demonien saari. Tunnelma näkyy myös hänen tauluissaan, joille valojen ja varjojen vaihtelut luovat pahaenteisen tunnelman.

Spiesin kodista tuli Balille saapuneiden ulkomaalaisten seurapiirien keskipiste. Balin-matkailun ensimmäinen kulta kausi oli kuitenkin pian ohi. Vuonna 1939 Spies tuomittiin vuodeksi vankilaan homoseksuaalisuudesta, ja toisen maailmansodan melskeissä saksalainen lähetettiin Sri Lankaan vankileirille. Spiesiä kuljettanut laiva upposi matkalla, ja balilaisten pelkäämät meren demonit veivät taiteilijan.

Ubudin maine kulttuurikeskuksena jäi. Nykyisinkin päivät kaupungissa vierähtävät esimerkiksi taidemuseoissa nimeltä ARMA ja Neka. Niissä näkee niin länsimaisten kuin balilaisten taiteilijoiden teoksia. Retkiä voi tehdä sisämaan riisiterasseille ja Tirta Empulin lumoavalle temppelille, jonka pyhissä lähteissä balilaiset käyvät kylpemässä.

Iltaisin matkailijoita kutsuvat paikalliset tanssiesitykset.

Gamelan-musiikki soi huikealla tempolla Ubudin kuninkaallisen palatsin pihamaalla. Nuori tanssijatar vääntelee itseään rytmikkäästi mitä oudoimpiin asentoihin. Vaikuttavinta ovat tanssijan apposen avoimet silmät, jotka nekin liikkuvat musiikin toismaallisessa rytmissä.

Tanssiesitykset ovat saaren lumoavin nähtävyys, ja matkailu pitää yllä niiden tasoa. Ranskalainen antropologi Michel Picard kirjoitti jo vuonna 1996, kuinka turismi on auttanut balilaisia ymmärtämään kulttuurinsa ainutlaatuisuuden. Samalla kulttuuri on muuttunut niin, että on vaikea erottaa, mikä on alkuperäistä, mikä turismin tarpeisiin muokattua.

Kun tansseja esitetään uskonnollisten tilaisuuksien sijaan viihdeilloissa, esityksiä on lyhennetty. Laajasta perinteisestä repertuaarista esitetään yleensä vain kuuluisimpia tansseja. Siihen vaikutti myös Walter Spies, joka vieraitaan viihdyttääkseen loi perinteisen manausrituaalin pohjalta yhden nyky-Balin suosituimmista tansseista. Tässä kecakissa kymmenet puolialastomat miehet heiluttelevat sormiaan kohti taivasta ja hokevat rytmikkäästi: ”Chak, chak, chak!”

Alkuperäisiin tansseihin verrattuna kecak on täyttä dadaa. Osuvasti se tunnetaan myös lempinimellä Apinatanssi.

Balin kulttuuri ja matkailuimago ovat yhä muutoksessa. Uudempia tulokkaita ovat Eat Pray Love -matkailijat, jotka saapuvat saarelle etsimään itseään amerikkalaisen Elizabeth Gilbertin matka kirjan ja siihen perustuvan elokuvan innoittamina. Heitä palvelemaan Ubudiin on perustettu lukemattomia joogastudioita, ja hotellien sisustuksiin on ilmestynyt Intian joogaretriiteistä tuttuja Buddha-patsaita.

Bali on kulkenut pitkän matkan orjakaupalla eläneiden soturien kodista rintojen ja demonien saareksi, surffareiden paratiisiksi, Jumalten saareksi ja joogakeskukseksi.

Kaupallisuudestaan huolimatta Ubud on silti koukuttava matkakohde. Kulttuuririentojen lisäksi matkailijan pitävät tyytyväisenä lukemattomat muotiputiikit ja tunnelmalliset ravintolat, kuten Bollero, jossa balilaisia ja thaimaalaisia herkkuja tarjoillaan salsamusiikin säestyksellä.

Viihtymisen täydentävät edulliset majatalot ja upeat luksus hotellit, kuten Hanging Gardens of Bali. Sen uima-altailta avautuu portaittainen näkymä vehreään maisemaan. Altaat on usein valittu matkailulehdissä maailman kauneimmiksi.

Mutta ei kannata jäädä pelkästään Ubudin lähimaastoon, vaan vuokrata auto ja lähteä tutkimaan saarta myös vilkkaimpien turistireittien ulkopuolella.

Pienelle Balille on puristautunut tulivuorten ja meren väliin neljä miljoonaa asukasta. Sen huomaa ruuhkaisilla maanteillä. Tienvarret on rakennettu täyteen taloja. Saaren nykyajan demoneja ovat liikakansoitus, huumeet ja ääri-islamilainen terrorismi, jonka pommi-iskut surmasivat vuosina 2002 ja 2005 toistasataa turistia ja paikallista.

Juuri kun matkailija miettii, löytyykö Balilta aitoa rauhaa, tie vie asumattomille kukkuloille ja vehreisiin metsiin.

Jatiluwihin riisiterasseille saavutaan kuin kadonneeseen valtakuntaan. Huulilta pääsee syvä huokaus. Edessä avautuu laaja laakso, jolla riisipellot jatkuvat silmänkantamattomiin. Ilta-aurinko värjää pellot kullalla. Viljelysten keskellä on vain pieni kylä, jossa on muutama ravintola ja majatalo.

Polut vievät riisipeltojen rauhaan eripituisille kävelyille. Terasseina nousevien vainioiden keskellä voi kuvitella itsensä maalariksi sommittelemassa täydellistä kuvaa.

Mieleen palaavat Walter Spiesin ja Adrien-Jean Le Mayerin taulut, joissa Balista saa lähes vastakkaiset kuvat. Kuinka eri tavoilla maailman voikaan nähdä ja kokea.

Sama pätee matkailijalle. Yhdelle Bali voi näyttäytyä turisti rysänä. Toiselle taiteiden ja kauneuden saarena. Oma mielipide voi vaihdellakin täällä hetkestä toiseen. Totuus Balista on jossain siinä välissä.