Mallorca - kylästä kylään

| kuvat Pernilla Danielsson | EspanjaMondo 2/2017

Lomasaari Mallorcan löytöihin kuuluvat pienet kylät ja upeat patikointimaisemat. Lähdimme parin päivän saarikierrokselle.

 

Mallorcan Deiàssa viihtyvät kirjailijat, taiteilijat, matkailijat ja miljonäärit.Mallorcan Deiàssa viihtyvät kirjailijat, taiteilijat, matkailijat ja miljonäärit.

Jätämme taakse Palman kaupungin, rantaravintolat, bikinit ja hotellikolossit. Jalassa ovat lenkkarit, repussa vesi­pullot, ja Spotify on ladattu espanjalaisella, flamenco­henkisellä musiikilla, Rosario Floresilla ja Navajita Plateálla. Edessä on yli 150 kilometrin ajomatka vuoristotietä Mallorcan länsiosassa, Serra de Tramuntanan vuoristossa.

Alkamassa on kolmen kylän ja kahden päivän saarikierros autolla.

Reitti on valittu siksi, että sen varrella kohtaavat ääripäät. Haluamme tuulta ja luontoa mutta myös pieniä kivitaloja ja pelargonioita. Haluamme maisemat, joissa unohtaa työt ja arjen pikkumurheet.

Aiomme syödä Banyalbufarissa, patikoida Sa Foradadaan, yöpyä Deiàssa ja vaellella Fornalutxissa. Kyseiset kohteet on listattu kerta toisensa jälkeen Mallorcan ellei Euroopan idyllisimpien kylien joukkoon, mutta kyliin päästäkseen on nähtävä vähän vaivaa. Vilkas kesäsesonki on vasta edessä, joten ruuhkia ei pitäisi olla.

Ensimmäinen pysähdys: Banyalbufar, 55 kilometriä Palmasta. Runsaan 500 asukkaan kylä on rinteellä sadan metrin korkeudessa, ja sen läpi kulkeva M10-tie halkaisee kylän kahtia. M10:ta ajaen pääsisi koko Mallorcan halki.

Tien alapuolella talojen alla näkyvät Tramuntanan vuoriston tyypilliset pengerviljelmät – kuin luonnon terassit – ja kirkkaansininen Välimeri.

Tien yläpuolen talot ovat kiinni toisissaan, ja yhdessä niistä asuu muusikko Sami Yaffa. Hän on aikaisemmin luonnehtinut, että Banyalbufar on magiaa, luontoa, hiljaisuutta, sitruunapuita ja malvasiaa. Se on perinteinen mallorcalainen viinirypälelajike, jota yritetään jälleen elvyttää.

Paikalliset sanovat, että Banyalbufar on talviaikaan muerto, kuollut kylä, mitä ei suomalaiselle tarvitse enempää selitellä.

Matkailijat eivät välttämättä tule ajatelleeksi, että vuorella sijaitsevalla Banyalbufarillakin on ranta. Se on vain sadan metrin mittainen, mutta lahti on turkoosi ja aurinko osuu rannalle aamulla yhdestätoista lähtien.

Se on täydellinen pakopaikka heinäkuussa, kun puoli Eurooppaa on käynyt makuulle vieri viereen Es Trencin ja Illetasin paratiisirannoille saaren eteläosissa.

Toisin kuin viereisessä Deiàn kylässä, Banyalbufarissa asutaan vuoden ympäri. Terassit avautuvat merelle, mutta ikkunaluukut pidetään näin keväällä kiinni, koska merituuli viilentäisi kodit hetkessä.

Kadulla kuuluu steppikenkien naputusta muistuttava ääni, mutta se tulee pyöräilijöiden nappikengistä. Ääneen tottuu, sillä se kuuluu vilkkaimman pyöräilykauden aikaan helmi–toukokuussa Mallorcan kaduilla, kaupoissa ja ravintoloissa.

Matkailijat kerääntyvät syömään pääkadun varteen ravintola 1661:n terassille. Niin mekin. Ravintolan ruokaa kehutaan, eikä syyttä. Mozzarella on tuoretta ja se on koristeltu syötävin kukin. Tomaatit on kerätty takapihalta, raakakypsytetty liha on ryyditetty piparjuurisalsalla, ja kokonainen kultaotsa-ahven eli dorada on paahdettu limetin seurassa. Mantelikakku on saarella klassikko. Täällä sen täytyy olla Mallorcan paras, sillä se on juuri oikealla tavalla kosteaa ja sitruunalla terästettyä.

Ehkä pitäisi piipahtaa vastapäisessä keramiikkakaupassa, koska täällä keramiikka on aitoa ja paikallista. Saarelle tuodaan jo kiinalaisia kopioita.

Vielä patikointi ei tunnu reisissä, sillä alas on helppo harppoa. Kolmen kilometrin vaellus Son Marroigin kartanoalueelta alas merenrantaan vie hyväkuntoiselta patikoijalta polun kyltin mukaan 50 minuuttia. Alhaalla odottaa epä­tavallinen merenrantaravintola, Sa Foradada.

Se on rakennettu rantaviivasta ulos työntyneelle niemelle ja vieläpä kallionkielekkeelle, lähes meren päälle. Haaveilemme jo ravintolan puisesta terassista, jolla kohta siemailemme kylmää juotavaa.

Haluamme patikoida Sa Foradadaan myös siksi, että tahdomme nähdä sen niemenkärjessä olevan reiän läheltä. Kalliossa olevan aukon läpimitta on kymmenen metriä, ja sen näkee jo kaukaa.

Olemme ajaneet Son Marroigiin Banyalbufarista parikymmentä kilometriä. Matkalla on ohitettu Valldemossan kylä, joka lienee eräs maailman kauneimmista turistirysistä.

Nyt ollaan kuitenkin hiekkapolulla iäkkäiden patikoijien vanavedessä ja yritetään pysyä perässä. Mallorca on suosittu patikointikohde, ja saarelaisilla on 30 vuoden kokemus kävelijöiden opastamisesta. Meidänkin edessämme kulkevat saksalaiset ovat paikalla viidettätoista kertaa.

Patikointi onnistuu vuoden ympäri. Reittejä on rakennettu niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin vaeltajille, kuten näille saksalaisille, jotka harppovat rinnettä kuin suomalaiset vanhemman ikäpolven hiihtäjät: murhaavalla tekniikalla, jota ei päihitä edes kunto.

Tämäkin polku, kuten koko Tramuntanan vuoristo, on Unescon maailmanperintökohdetta, joka on suojeltu useilla säädöksillä. Etenkin maankäyttöä ja asumista vahditaan.

Jalkaa toisen eteen. On pysyttävä tahdissa. Ei haittaa, vaikka tulisi hiki, sillä ennen ruokailua voi pulahtaa meressä. Täällä ei koreilla vaatteilla, vaan ruokailijat ovat pukeutuneet verkkareihin ja urheiluvaatteisiin.

Sa Foradadan ravintolasta pääsee pulahtamaan mereen.Sa Foradadan ravintolasta pääsee pulahtamaan mereen.Kun päästään viimein Alas Sa Foradadan ravintolaan, vieressä aukeaa turkoosi lahti. Siihen on ankkuroinut yksi Mallorcan ylellisistä jahdeista, jonka kannella nuoret ottavat aurinkoa. Joku meloo sup-laudalla.

Kello on kaksi. On juuri sopiva aika syödä avotulella valmistettua paellaa ravintolassa. Paella ei kuulemma ole saaren parasta, mutta se ei ole nyt tärkeintä. Tärkeintä ovat näkymät, karu kallio ja vieressä liplattava Välimeri.

Kokki Soud Benmimoun heittää mustan paellapannun avotulelle ja sanoo:"Järjestys on tärkeä." Ensin oliiviöljyä, sitten kanapalat, kuorelliset simpukat ja katkaravut, rento kourallinen riisiä, vihanneksia ja sipulia. Pitkään hautunutta äyriäislientä päälle, ripaus kurkumaa ja lopuksi riisi.

"Ei hämmentämistä kauhalla", hän huomauttaa ja lisää pari oksaa paellapannun alle, halkojen päälle. Tuli leviää ritisten pienellä liekillä.

Paikalla ei ole nyt omistaja, vuodesta 1972 ravintolaa pyörittänyt Emilio Fernández, joka on tarjoillut kalaherkkujaan Rafael Nadalille ja Bruce Springsteenille. Heistä on kuvat ruokalistassa.

Eikä ihme. Kaikki haluavat Mallorcalla puhua kuuluisuuksista. Saarella ollaan ylpeitä siitä, että näissä maisemissa ovat rentoutuneet niin Michael Douglas, Catherine Zeta-Jones, Boris Becker, Michael Schumacher, Bono, Claudia Schiffer kuin aikoinaan prinsessa Dianakin, joka kuulemma hoiteli saarella aviohuoliaan.

Meidän huolemme on se, että on vaellettava vielä ylös. Jo nyt tuntuu lonkissa. Onneksi on juotu ruuan kanssa vain yksi lasillinen vino rosadoa, roseeviiniä.

Patikoinnin jälkeen tekee mieli istua autossa. Yksi matkan merellisimmistä tieosuuksista avautuu Son Marroigin ja Deiàn kylän välissä. Pätkä on vain kahden kilometrin mittainen. Tie mutkittelee Välimeren kyljessä. Se kaartaa ja keimailee ja availee näkymiä merelle. Näin lähelle merta ei reitillä toista kertaa päästä.

"Katso", sanomme sadannen kerran. "Katso" ja "apua", koska ihastuksissamme emme enää keksi muuta sanottavaa.

Myös korkeanpaikankammoinen voi nauttia. Tiet eivät kapene pelottavan kapeiksi eivätkä mutkikkaiksi. Näillä teillä pärjäävät myös bussit. Sellaisen perässä mekin saavumme Deiàan. Jätämme auton pienelle parkkipaikalle keskelle kylää ja lähdemme kapuamaan suoraan ylös Deiàn kylän rinnettä. Ylhäällä odottaa kukkula ja sen laella hautausmaa sekä kirkko. Molemmat ovat suosittuja nähtävyyksiä.

"Tulen tänne sitten, kun saan hermoromahduksen", edellämme kiipeävä opiskelijanainen sanoo ystävilleen.

Kukaan ei kysy, miksi. Näkeehän sen.

Sitruunapuut, laakso ja talot, jotka nousevat pitkin kukkulan rinnettä kuin legopalikat. Oliivipuut, kauniit pihat, Puig del Teixin vuori, toiseksi korkein Mallorcalla.

Hermoromahdus kannattaa kuitenkin saada ennen kesäkuuta tai elokuun jälkeen, koska keskikesällä sellaisen voi saada Mallorcallakin pelkästään turistien määrästä.

Näkymä Deiàn kylästä.Näkymä Deiàn kylästä.Deià on muuttunut 30 vuodessa vuoristokylästä luksus­kyläksi. Ei ole lainkaan kummallista, että kadulla tulee vastaan saksalainen poliitikko, kansainvälisesti tunnettu rokki­tähti tai yritysmiljonääri.

Rinteillä on luksushuviloita, joiden pihalla on uima-allas. Tämä on se kylä, jossa pidetään kakkoskoteja, kun rahaa on paljon.

Mutta silti Deiàssa haluavat piipahtaa kaikki.

Rinteillä pikkuruiset kivitalot ovat kietoutuneet toisiinsa, ja onpa niiden sekaan päässyt kaksi pientä hotelliakin. Pop-up-kioskissa myydään parilla eurolla hedelmiä, kotitekoista kakkua ja mehua.

Kun päivän toinen kävelykierros on tehty, on lähes pakko laskeutua drinkille miljonääri Richard Bransonin aikoinaan omistamaan luksushotelliin La Residenciaan. Tämä on sitä ei-autenttista ja ei-alkuperäistä Deiàa, jolle voi aivan hyvin antautua. La Residencian terassilta aukeaa vuorten panoraama, aivan kuin oltaisiin Paolo Sorrentinon Youth-elokuvan parantolahotellissa Alpeilla.

Viereisissä pöydissä näkyy terveyspirtelöitä, vaelluskenkiä ja aperol spritzejä, mutta vain yksi kultahihnakäsilaukku. Rahoistaan täällä kyllä pääsee. Olutpullo maksaa kahdeksan euroa, neljä kertaa enemmän kuin Mallorcalla muuten.

Pihan 36 isoa kukkaruukkua on täytetty punaisilla pelargonioilla.

Aamu on loistavaa ajoaikaa. Niin ajattelevat seuraavana aamuna myös pyöräilijät, jotka ovat jo lähteneet etapeilleen. Pyöräilijöitä saapuu Mallorcalle helmi- ja toukokuun välisenä aikana muutama satatuhatta, eivätkä he aina aja jonossa. Se ärsyttää paikallisia.

Etenemme kohti Fornalutxia, johon on Deiàsta 20 kilometriä. Se on Mallorcan yhdeksänneksi pienin kylä, ja sitä on väitetty Euroopan kauneimmaksi kyläksi.

Fornalutx sijaitsee laaksossa. Kun auton pysäköi kylän parkkipaikalle sitruuna- ja appelsiinipuiden alle, näkymä aukeaa yli tiilikattojen kohti vuoristoa. Ei ihme, että kirjailijat tulevat tänne kirjoittamaan "vuorten syleilyyn" ja vaeltajat patikoimaan.

Fornalutxissa on tehty aikoinaan tiukka päätös: kaikki mikä kylään rakennetaan, valmistetaan kylän perinteitä ja vanhaa tyyliä noudattaen. Kiveäkään ei liikauteta ilman lupaa, väitetään.

Myös muualta saarelta tullaan Fornalutxiin viikonloppuisin syömään. Ca N'Antuna -ravintolaan ei ole menemistä ilman pöytävarausta. Kaikki haluavat etanoita, lammasta ja juustokakkua sekä pöydän loimuavan takan läheltä.

Kylän mukulakaduille mahtuu juuri ja juuri auto, mutta niin vain pieni pakettiauto tulee vastaan ylämäkeä peruuttaen.

Nyt kadut ovat lähes tyhjiä. Eikä ihme, onhan kello 11.30, toisen aamiaisen aika. Asukkaat löytyvät kirkon aukiolta kahviloista, nuoret ja vanhat sulassa sovussa. Yksi syö ensaïmadaa, mallorcalaista pehmeää spiraalin muotoista viineriä, joista parhaat on täytetty kreemillä ja kanelilla. Hattupäinen iäkäs herra tilaa 1,70 eurolla cortadon eli tupla­espresson, johon on lurautettu kuumaa maitoa.

Tästä hetkestä espanjalaiset eivät halua luopua, eivätkä myöskään korvata sitä take away -kulttuurilla.

Edessä alkaa kahden päivän reissun jylhin etappi. Puhe autossa vähenee entisestään. Kartasta näkee, että 40 kilometrin pätkällä on kaksi turkoosia tekojärveä, joista ensimmäiselle pysähdytään. Cúberin rannalla laiduntaa lampaita. Vieressä pilvi telakoituu vuoren­huipun päälle kuin marenkipeite sitruunakakulle, ja tuuli tarttuu hiuksiin.

Tulee epätodellinen olo. Ikään kuin oltaisiin saaristossa mutta ollaankin vuorilla. Rannalla kasvaa heinää, mutta vieressä kituuttaa kataja. Hiekka on kuin rantahiekkaa, mutta selän takana kohoavat Tramuntanan huiput.

Liikennemerkissä lukee nieve, lunta. Tramuntanan keskiosassa matkalaisia tervehtii Mallorcan korkein huippu, 1 445 metriin yltävä Puig Major.

Pyöräilijöiden letka on nyt liki katkeamaton. Onneksi se tulee vastaan. Ei tarvitse stressata ohittelusta. Takana seuraa Harley Davidsonien ryhmä. Se pysähtyy näköalapaikalle. Motoristit ehkä tietävät, että täällä ei oikeastaan kannattaisi tehdä aikatauluja. Reitin voisi venyttää viikon mittaiseksi.

Oikeastaan pitäisi.