Miljoonat taiteenystävät ovat ihastelleet Mona Lisan arvoituksellista hymyä. Osa hymyn arvoitusta ratkesi tammikuussa, kun italialainen tutkija Giuseppe Pallanti selvitti taulussa esiintyvän naisen koko elämänkaaren. Ensimmäisenä lehtenä maailmassa hän vie Mondon Mona Lisan jalanjäljille – kehdosta hautaan.

On kesäkuu 1476. Via Maggion numerossa 26 eletään odotuksen täyttämiä hetkiä. Antonmaria Gherardinin kolmas vaimo, Lucrezia, valmistautuu synnyttämään 24 vuoden iässä. Puolisoilla on reilu kymmenen vuotta ikäeroa, mitä pidetään ajan tavan mukaan suotavana: naisten ajatellaan vanhenevan miestä nopeammin, joten vaimon on hyvä olla miestään nuorempi.
Tyttövauva parkaisee tiensä maailmaan kesäkuun 15. päivänä. Isä on onnellinen synnytyksen onnistumisesta, vaikka hän on tainnutkin salaa toivoa poikaa liiton ensimmäiseksi lapseksi. Herra Gherardini ei voi mitenkään aavistaa, kuinka kuuluisa hänen tyttärestään vielä tulee.
Heti samana päivänä vanhemmat ja sukulaiset pukeutuvat parhaimpiinsa ja kantavat kapaloidun lapsen kulkueena kohti kastekappelia. Lapset kastetaan mahdollisimman nopeasti, sillä lapsikuolleisuus on renessanssin ajan Italiassa korkea.
Kappeli sijaitsee Duomon eli tuomiokirkon vieressä, Arno-joen toisella puolen. Kulkue ylittää joen pitkin Ponte Vecchio -siltaa, jonka jälkeen katu jatkuu Via Por Santa Mariana. Harras kulkue ohittaa Giocondon kuuluisan silkkikaupan. Perheyrityksen tuleva perijä, 14-vuotias Francesco del Giocondo, saattaa hyvinkin norkoilla kaupan ovensuussa ja tarkkailla kulkuetta, kulkisiko sen mukana ketään nuorta, kirkassilmäistä palvelustyttöä.
Sitä teinipoika ei tietenkään arvaa, että kulkueessa kannetaan hänen tulevaa vaimoaan.
Tyttövauva kastetaan Lisa Camillaksi. Vuosisatoja myöhemmin miljoonat katseet tulevat tuijottamaan häntä Pariisin Louvre-museossa. Hänen kasvonsa hymyilevät arvoituksellista hymyä maailman kuuluisimmassa maalauksessa, joka on saanut nimen Mona Lisa, La Gioconda.

Eletään vuodenvaihdetta 2007 eikä viisikymppinen Giuseppe Pallanti tahdo pysyä rispaantuneissa samettihousuissaan. Hän uskoo ratkaisseensa viimein yhden taidehistorian arvoituksista, Mona Lisan elinkaaren syntymästä kuolemaan. Sattumien summana minä olen ensimmäinen lehtinainen, jolle hän kertoo koko tarinan.
Pallanti opettaa ammatikseen taloustieteitä, mutta hänen intohimonsa on renessanssin ajan Firenzen historia – ja erityisesti Mona Lisa. Jo aikaisemmin hän on kuvannut Mona Lisan ja tämän elämään liittyvien sukujen – Gherardinien, Giocondojen ja da Vincien – vaiheita kirjassaan Monna Lisa mulier ingenua. Nimen voi kääntää suomeksi suunnilleen sanoilla jalosydäminen rouva Lisa.
Gherardinien sukututkimusta ovat tehneet muutkin jo pitkään, ja tiedot sukuhaaroista ja henkilöhistorioista viiden sadan vuoden takaa ovat ristiriitaisia. Gherardinien laukkuliike toimii edelleen Firenzessä, mutta omistajina ovat nykyään ulkomaalaiset.
Tammikuussa 2007 Pallanti löysi viimein ikiaikaisten arkistojen kätköistä Mona Lisan kuolinajan ja hautapaikan ja sai tarinan viimeisen palasen paikoilleen.
Mutta ei mennä asioiden edelle. Olemme nyt Lisa Camillan synnyinpaikan edustalla ja hänen elämäänsä mahtuu paljon ennen kuolemaa.
Via Maggion numero 26 sijaitsee kaupunginosassa nimeltä Oltrarno. Nykysuomeksi se tarkoittaa ”tois pual jokke”. Kun Firenzeä hallinnut Medicien suku siirsi hovinsa Oltrarnossa sijaitsevaan Palazzo Pittiin, kaupunginosaa halkovasta Via Maggiosta tuli vilkkaasti liikennöity valtaväylä. Nykyisin katu on antiikkikauppojen valtaama.
Lisan synnyintaloa ei ole enää jäljellä. Tilalla on renessanssipalatsi, jonka julkisivua koristavat valkoiset kiehkuragraffitit. Portinpielessä on kyltti, jossa lukee Palazzo di Bianca Cappello.
Bianca Cappello oli aatelisnainen, joka koki hullaannuttavan rakkaustarinan Medicien sukuun kuuluvan suurherttua Francesco I:n kanssa, vaikka olikin omalla tahollaan naimisissa. Francesco rakennutti Biancalle yksityisen palatsin hienotunteisen välimatkan päähän omasta Palazzo Pittistään.
Kun Firenzeä hallinneiden Medicien arkkitehdit loivat uutta renessanssin ihanteiden mukaista kaupunkia, paljon vanhoja keskiajalta periytyviä rakennuksia purettiin. Niin kävi myös Mona Lisan synnyinkodille.
”Che peccatto, miten sääli!” Pallanti voivottelee.
Muistokyltin Mona Lisa silti ansaitsisi – ja tarvitsisi. Hyvin harva firenzeläinenkään tietää hänen syntyneen tällä paikalla. Ketä enää kiinnostaa Mona Lisan rinnalla Bianca Cappello!
En voi olla miettimättä, millainen hymy Mona Lisalla oli lapsena, kun hän leikki tämän kadun varrella.

Mona Lisan jalanjäljet vievät seuraavaksi Santissima Annunziatan luostarikirkkoon. Pallantin mukaan luostarikirkko oli avainasemassa Lisan elämässä. Vaikka tämä ei ehkä itse käynytkään siellä usein, niin hänen elämänsä tärkeät miehet, aviopuoliso Francesco del Giocondo ja yleisnero Leonardo da Vinci todennäköisesti tapasivat siellä ja saattoivat jopa sopia muotokuvan maalaamisesta luostarikirkon suojissa.
Santissima Annunziatan tilat toimivat 1500-luvulla taidepiirien kohtaamispaikkana, jossa taideteoksia tilaavat aateliset ja rikkaat kauppiaat tapasivat taiteilijoita.
Pallanti nappaa polkupyöränsä kiirehtääkseen edeltä, sillä hän on sopinut kirkkoon tapaamisen. Minä puolijuoksua perään.
Ohitse vilahtavat kaupungin suosikkibaarit Capocaccia ja Harry´s, molemmat Ponte Santa Trinita -sillan ja Via Tornabuonin kupeessa. Iltaisin suosittu tarjoilualue yltää sillan kivikaiteille, ja suutelevat parit siirtyvät hiukan etäämmälle.
Kiiruhtamisessa on puolensakin: en ehdi tuhlata rahojani Via Tornabuonilla sijaitseviin kaupungin johtaviin kelloliikkeisiin ja muotiputiikkeihin, kuten Gucciin, Dolce & Gabbanaan, Luisa Spagnoliaan tai Pradaan. En pysähdy edes Salvatore Ferragamon veljesten monikerroksisen rakennuksen kohdalla. Veljeksistä Leonardo rakentaa muuten Swan-veneitä Pietarsaaressa.
Strozzin kulmalta käännyn kohti Piazza della Republicaa ja ohitan tavaratalo Rinascenten, harvinaisuuden pikkuputiikkien kaupungissa. Vilkaisen haikeana kirjatoukan taivasta Edisonia. Kaupassa on kolme kerrosta kirjallisuutta, kahvila ja sohvat, joilla saa lueskella vaikka koko päivän.
Pyyhkäisen hikeä otsalta ja hölkkään pitkin Via Calzauoilia, jolle firenzeläiset saapuvat näyttäytymään parhaimpiinsa tälläytyneinä. Vilkkaimmillaan passegiata on seitsemän ja kahdeksan välillä illalla.
Pysähdyn hengähtämään tuomiokirkko Duomon ja sen kastekappelin kohdalla. Kappelin korkokuvin koristellut ovet ovat maailmankuulut. Ovet suunnitteli Ghiberti, ja niitä ihaili aikoinaan myös taiteilija Michelangelo, joka risti ne Paratiisin porteiksi. Samoja korkokuvia katseli myös Lisa Gherardini ohi kulkiessaan. Tuntuu käsittämättömältä, että taideikoni on kävellyt tällä kadulla, nykäissyt hameen helmaa ylemmäksi, jottei se likaantuisi, tervehtinyt vastaantulijoita ja ehkä asetellut maalauksessa näkyvää, seitinohutta ohutta huntuaan tuulessa.
Pyyhällän Via dei Serville. Jos Pallantilta kysytään, kaupungin parhaan kahvin saa tältä kadulta Cafè Robigliosta. Suuntaan kuitenkin kahvilan ohitse mahtipontisesti koristettuun Santissima Annunziatan luostarikirkkoon.
Vihdoinkin perillä! Kirkonpalvelijat odottavat jo meitä.
”Tätä tietä, olkaa hyvä”, suntio Gennaro ja veli Franco ohjaavat sisään pääalttarin vasemmalla puolella sijaitsevasta ovesta. Alttarin taakse on sijoitettu sukuhautoja. Siellä on myös Francesco del Giocondon, Lisan aviomiehen, ostama hautakappeli.
Leonardo da Vinci sai 1500-luvun alussa tehtäväkseen maalata kirkon alttaritaulun. Työ jäi toteutumatta kuten monet muutkin hänen suunnitelmistaan. Leonardon villi energia teki hänestä levottoman, alituiseen paikasta toiseen siirtyvän taiteen ja insinööritaidon yleisneron. Taitelija asui kirkon vanhassa luostariosassa vuosina 1501–1502. Leonardon asuintiloihin ei pääse vierailemaan; niissä toimii nykyisin Istituto Geografico Militare.
Kirkon taiteilijapiirissä toimi myös Giorgio Vasari, tunnettu taiteilija, taidehistorioitsija ja Medicien arkkitehti. Vasarin kirjoittamaa teosta Taiteilijaelämäkertoja pidetään ensimmäisenä taidehistorian kuvauksena. Pallanti kannattaa omassa tutkimuksessaan Vasarin esittämää näkemystä, että Mona Lisa -maalaus on Lisa Gherardinin muotokuva.
”Vasari oli arvostettu kansalainen. Hän tiesi mitä taiteilijapiireissä tapahtui, olihan hän itsekin taiteilija”, Pallanti sanoo. Hän ei usko, että Vasari olisi voinut valehdella kirjassaan.
Pallanti esittää vertauksen Alvar Aaltoon, jonka vankkumaton ihailija hän on. ”Jos Aalto olisi kirjoittanut kirjan aikalaistensa töistä, olisiko häneltä päässyt julkisuuteen virheellistä tietoa? Vaikka niin olisikin käynyt vahingossa, se olisi luultavasti korjattu seuraavissa painoksissa.”
Vasarin kirjasta otettiin nopeasti uusi korjattu painos, mutta tiedot da Vincista ja Mona Lisasta pysyivät entisellään.

Jatkamme Via Ghibellinalle, joka oli 1500-luvun Firenzen keskuskatuja. Kulkuamme säestävät kirkonkellot, jotka soivat Firenzessä lähes jatkuvana taustamusiikkina. Renessanssin aikana kaupungissa laskettiin olevan yli sata kirkkoa.
Pysähdymme Bargellon, entisen poliisin ja lakimiesten päämajan, eteen. Rakennuksen suojissa tehtiin hirmutekoja oikeuden nimissä. Hirtettyjen päät ripustettiin roikkumaan ikkunalaudoilta, ja sisäpihalla järjestettiin teloituksia. Nyt rakennuksessa toimii taidemuseo, jonka kokoelmiin kuuluvat michelangelot, donatellot ja dellarobbiat.
Nuori Lisa Gherardini asui vanhempiensa kanssa vain kivenheiton päässä. Mitä hän on mahtanut miettiä irtileikattuja päitä katsellessaan?
Samaa katua kulki edestakaisin myös Leonardo da Vinci. Hänen isänsä, Ser Piero, asui ja piti toimistoaan aivan Bargelloa vastapäätä. Nyt kulmauksessa kököttää pizzeria.
Isän ja pojan välit olivat viileät. Leonardo oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, ja sai sen myös tuntea, kun isä sai uudessa avioliitossaan yhteensä 11 lasta.
Ser Pierolla oli korkea-arvoinen virka kansainvälisen kauppakaupungin yritysten talousasioitten ja henkilösuhteitten selvittelijänä. Hänen arkistonsa kuitit ovat olleet tärkeä tietolähde Pallantille, joka on kerta toisensa jälkeen pidellyt käsissään Leonardo da Vincin isän allekirjoittamia papereita.
Pallanti kysyy, voisiko mikään olla luonnollisempaa kuin että samalla kadulla asuneet naapurukset Leonardo ja Lisa Gherardini olisivat kohdanneet?
Lisa Gherardini lähti täältä miehensä Francesco del Giocondon mukaan, kun hänet vihittiin tavalliseen naimaikään 15-vuotiaana. Myötäjäisiksi hänen isänsä antoi Chiantissa sijaitsevan maatilan. Monilla varakkailla kaupunkilaisilla oli kesäasunto Toscanan kukkuloilla.
Lisan aviomies Francesco kuului vaikutusvaltaiseen sukuun, joka kävi kauppaa ylellisillä silkeillä. Hänen on täytynyt pukea rouvansa aikakauden upeimpiin muotiluomuksiin. Ajan vaatemuotiin kuuluivat leninkien pitkät helmat ja taidokkaat kultalankakirjailut.
Francesco tunnettiin luottamuksen arvoisena miehenä. Hän vei nuorikkonsa asumaan sukutaloon Via della Stufalle. Pallanti arvelee pariskunnan asuneen talossa numero 7.
Via della Stufa on ikivanha katu, jonne aurinko harvoin paistaa. Katua asuttavat nykyisin tavalliset firenzeläiset, eikä matkailijoille suunnattuja putiikkeja ole nimeksikään. Sen sijaan pienen matkan päässä kuhisee San Lorenzon tori.
Via della Stufa ulottuu torin laidalla sijaitsevalle San Lorenzon basilikalle asti. Kirkon lukemattomiin taideaarteisiin kuuluvat Michelangelon tekemät Medicien haudat. Kirkko toimi Lisan ja Francescon kotiseurakunnan kokoontumispaikkana. Todennäköisesti heidät myös vihittiin täällä. Lisa synnytti viisi lasta, ja perheeseen kuului myös poika Francescon ensimmäisestä avioliitosta.
Luostari on pressujen alla. Rakennusta on korjattu koko Pallantin elämän ajan. Taas hän huokaisee ”che peccato” ja moittii maansa byrokraatteja. Sisälle ei pääse.
Juuri täällä Pallanti teki suurimman löytönsä tammikuussa 2007. Hän tutki jälleen kerran vanhoja arkistoja San Lorenzon basilikan kirjastossa, kun hän löysi kuolleiden kirjasta kauan kaivatun uutisen: Mona Lisa del Giocondo kuoli St. Orsolan luostarissa heinäkuun 15. päivänä 1542, ja hänet haudattiin luostariin. Pallanti oli vihdoin selvittänyt Lisa Gherardini-Giocondon elämän koko kaaren.
Lisaa ei haudattu miehensä vierelle tämän sukuhautaan vaan St. Orsolan luostariin, koska hänen tyttäristään Marietta toimi siellä nunnana. Testamentissaan Francesco del Giocondo oli toivonut sisar Ludovicaksi muuttuneen Mariettan huolehtivan äidistään tämän vanhuuden päivinä ja myöntänyt tehtävää varten raha-avustuksen.


Jatkamme kierrosta seuraavan päivänä. Rankka sade ropisee katukiveykseen. Pallanti näyttää keskiaikaiselta munkilta, kun hän vetää sadetakin huppua suojakseen.
Levoton Leonardo saapui Firenzeen toistamiseen vuonna 1503 ja viihtyi kaupungissa muutaman vuoden. Tällä kertaa taiteilija asui Santa Maria Novellan luostarissa ja keskittyi Anghiarin taistelusta kertovien freskojen suunnitteluun. Ne oli tilattu Signoriaan eli kaupunginhallituksen rakennuksen pääsaliin Salone dei Cinquecentoon. Rakennus on nimeltään Palazzo Vecchio. Se sijaitsee Piazza Signorialla.
Asiakirjojen perusteella tiedetään, että Leonardo ehti hankkia materiaalit ja tehdä luonnoksia. Mutta tätäkään työtä hän ei saanut koskaan valmiiksi. Lopulta freskot maalasi Vasari.
Löytääkseen Leonardon asuintilan Santa Maria Novellan kirkossa on ohitettava pääsisäänkäynti ja astuttava ovesta jonka yläpuolella lukee Fratellanza Militare. Leonardo-fanit voivat haikailla tunnelmaa lasiovista katselemalla.
Luostarin yhteys Mona Lisaan on yllättävä. Pallanti suuntaa neliönmuotoiselle sisäpihalle. Nurmikolla kasvavat katajat. Kulmikkaat, ajan patinoimat pylväät kannattelevat holvikaaria ja kokonaisuutta täydentävät matalat kivipaadet. Pihan mittasuhteet tavoittavat täydellisyyttä.
”Mona Lisa -maalauksen reunoilla näkyy aavistuksen verran pylväiden ääriviivoja, Pallanti kertoo intoa hehkuen.
”Ne ovat aivan maalauksen reunoilla. Niitä pitää osata hakea kuvan hämärästä. Ne saattavat olla juuri nämä pylväät.”
Jähmetyn ja sydämeni jättää yhden lyönnin väliin. Täälläkö se tapahtui? Pyyhkäisen varovaisesti vierelläni makaavan kivipaaden pintaa. Lisa on saattanut istua juuri tällä paadella, kun Leonardo maalasi häntä. Kiven pinta on sileä, ajan kuluttamana. Hetki vaatii hiljaisuutta, ja Pallanti jättääkin minut yksin.
Monet taidehistorioitsijat ovat samaa mieltä maalauspaikasta, toiset vastustavat näkemystä jyrkästi. Pallanti myöntää välillä itsekin epäröivänsä, voiko paikka sittenkään olla täällä luostarin sisäpihalla.
Maalaus jäi todennäköisesti keskeneräiseksi vielä Firenzessä, sillä Leonardo vei sen mukanaan Ranskaan, jonne Ranskan kuningas Frans I oli kutsunut hänet suojatikseen. Leonardo maine yleisnerona oli jo kasvanut valtavaksi. Leonardo tiettävästi myi maalauksen kuninkaalle.
Työ ripustettiin aikanaan Louvreen, jossa taulu ei herättänyt sen erityisempää kiinnostusta vuosisatoihin. Kunnes se varastettiin.


Hotelli La Giocondan omistaja Tanja Li Pira kilisyttelee hetken avainnippua ennen kuin hän avaa oven mieltä kiihottavaan hotellihuoneeseen. Juuri tässä huoneessa italialainen Vincenzo Peruggia piilotteli maalausta sängyn alla, kun hän oli napannut sen röyhkeästi Louvren seinältä elokuussa 1911 ja tuonut mukanaan Firenzeen. Sittemmin Via dei Panzanilla sijaitseva rähjäinen majatalo on ehostettu hotelli La Giocondaksi.
Ovi aukeaa pettymykseen. Huone on niin tavallinen kuin hotellihuone vain voi olla. Vain paperijäljennös Mona Lisasta sängyn yläpuolella viittaa salaiseen vieraaseen. Kuka tahansa voi varata huoneen kohtuuhintaan.
Kun tieto maalauksen kohtalosta julkistettiin, asiasta kehkeytyi skandaali. Toimittajat ympäri maailman ryntäsivät Firenzeen ja kiinnostuivat taulun historiasta. Sen jälkeen Mona Lisasta on tehty lukemattomia artikkeleita, kirjoja ja tutkimuksia.
Maalausta pidettiin hetki näytteillä sen kotikaupungissa, kunnes se palautettiin Ranskaan. Rikos sai onnellisen lopun, ja Louvren taidemuseon saliin numero 13 ripustettu maalaus kuuluu lähes jokaisen Pariisin kävijän ohjelmaan. Maalauksessa on jotakin niin lumoavaa, että se on nähtävä luonnossa edes kerran elämässä.
Taulu on Leonardon harvoista valmistuneista mestariteoksista. Sanotaan, että Leonardo da Vinci pyrki taiteessaan täydellisyyteen. Aika ei koskaan riittänyt kunnolla töihin uppoutumiseen vaan tilaajat ja mesenaatit tahtoivat milloin mitäkin kuten siltoja, puolustusmuureja ja alttaritauluja. Hänen utelias mielensä johti hänet jatkuvasti uusien haasteiden äärelle. Ehkä hän mietiskeli liian pitkään yksityiskohtia, kuten Mona Lisan käsiä. Hän halusi kenties luoda aina jotakin niin täydellistä, ettei saanut juuri mitään valmiiksi.
Mutta Leonardo da Vinci taisi saada valmiiksi juuri ne työt, jotka olivat hänelle rakkaimmat ja jotka ikuistivat hänet maailmanhistoriaan.
Leonardon töitä voi ihailla Firenzessä Uffizin galleriassa. Esillä olevista teoksista Marian ilmestys on loistelias kuvaus kainosta nuoresta naisesta, joka kuulee äärettömän suuren sanoman. Milanon Santa Maria delle Grazie -luostarista löytyy Pyhä ehtoollinen, joka tuntuu jumalaisen siveltimen työltä.
Mona Lisa on kuuluisa arvoituksellisesta hymystään. Ehkä Lisa Camilla tunsi Leonardon niin hyvin, ettei hän itsekään uskonut taiteilijan saavan työtään koskaan valmiiksi. Ehkä hänen hymynsä kertoo epäilyksestä, jota nainen koki luullessaan istuvansa turhaan mallina.
Ja juuri se hymy sai Leonardon luomaan jotakin täydellistä ja ainutlaatuista.