Ryntäämme Panorama-hotellin baariin suojaan rankkasateelta. Taivas on revennyt, ja raskaat sadepisarat pommittavat Sari-Salltiku-vuoren rinteelle levittäytyvää Krujan keskiaikaista kaupunkia. Kun saamme oluet, skoolaamme. Lasien kilahtaessa baari pimenee. Sähkökatkoihin on Albaniassa totuttu, eikä puheensorina keskeydy. Savukkeiden hehkuvat päät heiluvat pimeydessä kuin hulluiksi tulleet tulikärpäset.
Olen tullut albanialaisen taksikuskin Klodijanin, tuttavallisemmin Klodin, kyydillä Krujaan runsaan kolmenkymmenen kilometrin päähän Tiranasta. Krujasta olen jatkamassa Rinasin lentokentälle ja sieltä Suomeen. Tämä nuori mies kyydittää ja opastaa eläinlääketieteen opintojensa ohella turisteja ympäri Albaniaa. Ja pitää Queenin ja Nirvanan musiikista. Etenkin, kun sitä soitetaan kovaa.
Ennen rankkasateen alkamista olemme tutustuneet linnan raunioihin, museoihin ja käsityöläisten basaarikujaan. Kierroksen aikana Klodi on ihmetellyt, miksen ole vieläkään mennyt naimisiin yli kymmenen vuoden kihloissaolon ja kahden lapsen jälkeen. Vaihtaakseni puheenaihetta olen udellut hänen aviosuunnitelmistaan. Ja nyt istumme siis pitämässä sadetta - puhumassa rakkaudesta.
»Ystävät ja tutut tuntevat minut luonnollisesti parhaiten», Klodi jatkaa keskusteluamme. »He myös tuntevat monia tyttöjä ja osaavat valita niistä minulle parhaiten sopivan vaimon. Näin onnistumisen mahdollisuus on suurempi kuin jos yrittäisin yksin valita ja päättää. Tai jos sen tekisivät vanhempani, jotka eivät tunne ikäisiäni. Eikö totta?»
Klodin logiikka on kiistämätön. Etenkin, kun tavoitteena on (kuten tällä nuorukaisella) mennä naimisiin vain kerran ja lopullisesti. Eikä Klodi voi ymmärtää ja hyväksyä, minkä vuoksi jotkut ihmiset eroavat ja menevät naimisiin useita kertoja. Mutta entä rakkaus ja rakastuminen?
»Jos ystävät tutustuttavat minut tyttöön, jonka he tuntevat hyvin, pidämme luultavasti toisistamme. Ja jos me pidämme toisistamme, niin kyllä sitä helposti rakastuukin.»
»Mutta älä luule, että ystävät päättävät, kenen kanssa menen naimisiin. Minä sen päätän, enkä voisi mennä naimisiin sellaisen kanssa, josta en pidä.»
Kun sade taukoaa, tyhjennämme lasimme ja suuntaamme takaisin autolle. Matkalla Klodi kertoo, ettei ole vielä löytynyt sellaista tyttöä, josta hän pitäisi. Mutta mitä suotta kiirehtimään. Opinnot ovat vielä kesken ja työ kuljettaa ympäri Albaniaa. Ja autostereoissa riittää tehoja.