Perustietoa Kolumbia

Pääasiallisesti huumetuotannostaan monille tuttu maa pitää sisällään paljon muutakin. Laaja biodiversiteetti, monipuolinen kulttuuri ja elämästä täysin rinnoin nauttivat paikalliset tekevät Kolumbiasta houkuttelevan matkailukohteen.

 

 

 

 
Mondo : Kolumbia - Rinkelikauppiaan kuolema ja muita tarinoita

Rinkelikauppiaan kuolema ja muita tarinoita

Julkaisija :
Numero :
Kuvaus :
Kolumbiaa pidetään seuraavana kuumana matkakohteena. Ainekset ovat olemassa. Kierros Länsi-Kolumbiassa tarjoaa intiaanien kiljua, kauneuskuningattaria ja yllättävän kohtaamisen.

Bogotá
Kultaa ja katedraaleja
Pukumiehet suhahtelevat ohi maitokahvit ja lounassämpylät mukanaan. Naiset sipsuttelevat keskenään jutellen ja silmiään pyöritellen aukion poikki. Heillä on isot tukat, roimasti koristeita, isot rinnat ja takamus, kireä alaosa ja vaarallisen korkeat korot. Täällä on oltava laittautunut tullakseen huomatuksi.
Kahdeksan miljoonan asukkaan Bogotá on siistinyt kasvojaan viimeisen vuosikymmenen ajan. Rikollisuus on ajettu ulos keskustasta ja tunnelma on paikoin eurooppalainen. Andien rinteille levittäytyneen pääkaupungin eri osat ovat tosin keskenään hyvinkin erilaisia. Candelaria, vanhakaupunki, tarjoaa espanjalaisen siirtomaakauden perintönä katedraaleja, teattereita, oopperoita ja luksushotelleja. Esikolumbialaista kultataidetta, sitä todellista El Doradoa, voi ihailla Museo del Orossa, Banco de la Repúblican naapurissa. Museossa on maailman suurin kokoelma intiaanikultaa. Tuhasia vuosia vanhat esineet ja korut ovat hätkähdyttäviä, ja niihin liittyvä filosofia kehittynyttä.
Zona Rosan tai Parque 93:n alueilla vallitsee puolestaan miltei pariisilainen ilmapiiri, rennon tyylikäs ja nautiskeleva. Ylempien rinteiden barriot eli korttelit on syytä jättää kokonaan väliin, sillä ne eivät ole turvallisia.
Montserraten vuoren huipulla, kauniin kappelin uumenissa Bogotáa vartioi El Señor Caídon eli »langenneen herran» ihmeitä tekevä patsas. Kaapelihissi vie perille vuoren harjalle, jossa voi nauttia huikeasta näköalasta mahdottoman laajalle levittäytyvän kattilakaupungin yli - vaikkapa Casa San Isidron ravintolan terassilta. Koska korkealla tuulee – Montserrat on kolmen kilometrin korkeudessa meren pinnasta – Isidrosta saa ympäri vuoden lämmitettyä viiniä. Lämpöä tuo myös ravintolasalin valtava, vanha tulisija.

Villa de Leyva
Kaupunki kuin kermakakku
Parin tunnin bussimatkan päässä Bogotásta, Villa de Leyvan museokaupungissa, voi tehdä aikamatkan vuoteen 1572. Siirtomaatyylisessä pikkukaupungissa sijaitsee Kolumbian suurin mukulakivinen keskusaukio, Plaza Mayor. Sen laidalla kohoavat kirkot, museot ja kaupungintalo herättävät eloon mielikuvat villin lännen keskipäivän kaksintaisteluista ja romanttisista karkuretkistä. Pylväskäytävät johtavat houkutteleville patioille, ja upeasti entisöidyt rakennukset luovat dramaattisen kontrastin taustalla kohoaville vuorille. Kivirakennusten kaarevat holvit kutsuvat reheville sisäpihoille nauttimaan taidenäyttelyistä, ostoksista ja hyvästä ruuasta.
Basaarikujalla sijaitsevassa pienessä La Chicheria El Poten baarissa lattiat on peitelty eukalyptuspuun oksilla ja pöydissä nautitaan chichaa, intiaanien kiljua. Juoman maku lähentelee käynyttä appelsiinimehua. Se tarjoillaan kookospähkinästä veistetystä, pyöreäpohjaisesta kupista. Kuppi on siis juotava tyhjäksi kerralla, sillä sitä ei voi laskea välillä pöydälle. Baarimikko taputtaa osaaottavasti olalle. Maku suussa paranee, kun pääsen kulman takana sijaitsevaan pieneen, nimettömään pihvipaikkaan maistamaan muhkean mehukasta hampurilaista.
Paluumatka Bogotáan osuu sunnuntaille. Ohitamme pienen talorykelmän, kun näemme, että keskellä tietä retkottaa jotain: paikallinen rinkelikauppias. Pappamopo makaa kyljellään viiden metrin päässä. Tarakalle kiinnitetty vanerinen laatikko on auennut, ja rinkelit ovat levinneet ympäriinsä.
»Kuollut», toteaa kuskimme Diego, kun suhahdamme onnettomuuspaikan ohi. Miten sen voi noin vaan tietää, vertakaan ei näkynyt missään . . . ? »Ei hengittänyt», hän vastaa.
Kolumbian teillä sattuu sunnuntai-iltaisin paljon onnettomuuksia, kun maanviljelijät, paisanot, vetävät sunnuntaimessun jälkeen tukevat humalat aguardiente-anisviinasta ja lähtevät liikenteeseen.

Ibaqué
Rytmejä ja kauneuskuningattaria
Teryleenit lyövät tanssilattialla kipinää, kun juanit ja carmenit vääntelehtivät salsaklubin musiikin pyörteissä. Pojan suu tytön korvalla suoltaa pehmeitä superlatiiveja: Ay, reina mia, que bonita eres… Rytmit ovat niin meheviä, että uskaltaudun itsekin tanssimaan rumbaa naapuripöydän donjuanin kanssa. Ote on niin napakka ja määrätietoinen, ettei minun tarvitse tehdä itse juuri mitään. Pöytään palatessa pää on pyörryksissä. Naapuripöydässä istuvia naurattaa. Kerron heille, miten Suomessa tanssitaan: humalassa ja tarpeeksi ilmaa tanssijoiden välissä. Tai sitten painitaan. Nauru yltyy.
Viiden tunnin bussimatkan päässä Bogotásta sijaitseva Ibaquén kaupunki tunnetaan Kolumbian musiikkikeskuksena sekä naisistaan, jotka osallistuvat innokkaasti kauneuskilpailuihin. Matkalla maaseutukaupunkiin olemme ohittaneet erilaisia mikroilmastoja laaksojen kosteanlämpimästä tropiikista huippujen kylmään ja tuuliseen ilmaan. Taakse jäi myös kuumalla vyöhykkeellä sijaitseva Melgarin kaupunki, joka on kuuluisa kasinoistaan ja 5 000 uima-altaastaan. Viikonloppuisin kaupunki täyttyy bogotalaisista, jotka haluavat pelata pokeria lämpimässä. Liki kolmen kilometrin korkeudessa sijaitseva Bogotán lämpötila kun pysyy ympäri vuoden 15-20 asteen välillä.
Ibaquéssa sijaitsee maankuulu musiikkikonservatorio, mutta kolumbialainen kansanmusiikki, kuten vallenato, cumbia, sekä salsa, rumba ja muut latinorytmit soivat toki kaikkialla muuallakin.
Kaduilla tunnelma lähenee paikoin pohjoismaisen mittapuulla mitattuna erotiikkamessujen suhinaa. Salsa raikaa kauppakujien kovaäänisistä, ja miehet tarkastelevat laiskasti kulmiensa alta korkeilla koroilla töpsytteleviä naisia.
Näennäisen passiiviset katseet näkevät kuitenkin kaiken. Kuten muuallakin latinalaisessa Amerikassa, myös täällä naisen kannattaa pidättäytyä tiiviistä katsekontaktista vastakkaisen sukupuolen kanssa, ellei sitten hae pikaromanssia. Jo pienet tytöt keikuttelevat tiukoissa pöksyissään ja röyhelöisissä puseroissaan.

Juntas
Kolumbia kauneimmillaan
Toliman vuoristossa sijaitsevassa parin sadan asukkaan Juntaksen kylässä on aika nousta ratsaille. Maksan päivätaksan, noin viisi euroa, ja saan alleni säyseänoloisen hevosen. Oppaakseni lähtee 12-vuotias hevosmies, caballero Juancito, joka pitää ontuvalla espanjalla esitettyjä kysymyksiä niin hauskoina, ettei vaivaudu vastaamaan.
Annetaan siis maiseman puhua. Villikahvi ja kymmenet muut pensaskasvit kasvavat rehevillä rinteillä, joita kiertelee kapea hiekkatie. Kaukana alhaalla on laakso, jonka pohjalta juuri ja juuri erottuu joen uoma. Vihreän sadat eri sävyt, kuulas ilma ja huimaava korkeus saavat pään mukavasti pyörälle.
Kavioiden sävyisä kopse, metsälintujen laulu ja hevosten puhina ovat ainoat äänet ympärillä. Runollisen kauniissa maisemissa on helppo todeta, että paras tapa nähdä Kolumbiaa on ratsastaa villejä vuorenrinteitä, kirkkaan sinisen katon alla ja vihreyden ympäröimänä.

Matka
Bogotáan pääsee suorilla lennoilla Euroopasta esimerkiksi Air Francella Pariisista sekä Iberialla Madridista ja Barcelonasta. Matkatoimistoista ainakin Aventura tekee valmismatkoja Kolumbiaan, www.aventura.fi.

Liikenne
Bogotássa on erittäin tehokas bussijärjestelmä. Etenkin bussilinja Transmilenio, joka kulkee kaupungin halki, on kätevä. Bussit ovat täysiä, joten taskuvarkaiden varalta kannattaa olla tarkkana. Kertamaksu on noin euron. Taksit ovat nopeita ja edullisia. 15 kilometrin matka lentokentältä keskustaan maksaa noin 10 euroa.
Kaupunkien väleillä liikennöivät pitkän matkan bussit ovat erittäin hyvätasoisia ja lähtevät aikataulussa.

majoitus Bogotássa
Hotel Opera
Candelarian kaunein rakennus, jossa on asunut muiden muassa vapaustaistelija Simon Bólivar.
www.hotelopera.com

Hotel Habitel
Pari vuotta sitten avattu, palkittu boutiquehotelli. Ihana kylpyläosasto. www.hotelhabitel.com

Hotel Charleston
Casa Medina
Siirtomaatyyliin rakennettu upea hotelli Chapineron kaupunginosassa. www.hotelcharlestoncasamedina.com

Syö ja juo
Etelä-Amerikassa on maailman parhaat pihvit, eikä Kolumbia ole poikkeus. Ruoka on hyvää, maukasta ja konstailematonta. Ateria aloitetaan yleensä kanakeitolla, myös erilaiset gaspacho-tyyliset kasviskeitot ovat yleisiä. Hyvän päivällisen juomineen kahdelle hengelle saa Bogotán keskivertokuppilassa 20 eurolla, pikkupaikkakunnilla edullisemmin.
Ibaquéssa kannattaa maistaa lechonaa, omassa nahassaan valmistettua possupaistia, sekä tamaleksia eli maissista ja kikherneistä valmistettuja palleroita. Vihannekset, kuten maniokki, maissit ja perunat, ovat meheviä. Juomaksi kannattaa tilata trooppisista hedelmistä valmistettuja mehuja. Vesijohtovesi on Bogotássa juotavaa.

Shoppaile
Juan Valdézin kahvi, aguardiente-anisviina, vaatteet ja kengät ovat hyviä tuliaisia. Niitä löytyy supermarketeista. Kolumbia on maailman suurin smaragdien tuottaja, joten jos vihreät kivet kiinnostavat, Kolumbia on oikea paikka ostaa. Bogotán smaragdikaupat löytyvän Calle 13:en varrelta ja Chapineron kaupunginosasta. Hyvä putiikki on esimerkiksi Mercedes Salazar (Calle 93B, Parque 93). Käsitöitä kannattaa katsella Centro Colombiano de Artesanias -käsityökaupasta (Carrera 3 No. 18 A–58).

Näkemistä ja tekemistä
Bogotá
Candelarian kaupunginosa on Bogotán parasta antia. Piipahda esimerkiksi Botero-museossa (Calle 11 No. 4–41/4–93), joka esittelee kolumbialaisen taiteilijan Fernando Botero Angulon töitä.
Candelariassa sijaitsee myös kultamuseo Museo del Oro (Calle 16, No 5–41), jossa on nähtävänä esikolumbialaisia kulta-aarteita.
Ympäri kaupunkia sijaitsevat Juan Valdéz -kahvilat tarjoavat erinomaisen valikoiman kolumbialaisia kahvilaatuja ja paahtoja kipakasta villikahvista pehmeäpaahtoiseen mokkaan.
Montserratin vuorella sijaitsevassa ravintola Casa San Isidrossa (Paseo Bolívar Estación funicular, 2 piso) voi herkutella gourmet-ruoalla ja ihailla näkymiä Bogotáan.
Bogotán ulkopuolella
Noin 50 kilometriä Bogotásta sijaitsee sadan metrin syvyyteen, suolakaivokseen rakennettu katedraali Zipaquirá. Perille pääsee Bogotásta bussilla.
Kolumbian vanhin siirtomaakaupunki Cartagena sekä Gabriel García Marquézin kotikaupunki Santa Marta Karibialla ovat länsimaisten matkailijoiden suosiossa. Karibian-risteilijät pysähtyvät Cartagenan satamaan, jossa vuosisatoja vanhat korttelit tarjoavat näkemistä ja kokemista.
Kolumbialle kuuluvat saaret San Andrés ja Providencia Tyynen meren puolella ovat kuuluja kirkkaista sukellusvesistään, paratiisimaisesta luonnostaan ja rennosta meiningistään.

Turvallisuus
Bogotán ja muiden isojen kaupunkien turvallisuus on parantunut, mutta Suomen ulkoasianministeriö kehottaa välttämään matkustamista maaseudulla ja Kolumbian ja Venezuelan sekä Kolumbian ja Ecuadorin välisillä raja-alueilla aseellisten välikohtausten ja kaappausriskin vuoksi. Maaseudulla voi olla myös maamiinoja.
Kaupunkien turvalliset ja vaaralliset korttelit kannattaa selvittää etukäteen.Lisätietoa turvallisuudesta löytyy ulkoasiainministeriön nettisivuilta formin.finland.fi.

Hyödyllisiä nettisivuja
www.turismocolombia.com
www.bogotaturismo.gov.co
www.colombia.com/travel/english

Ekovinkki
Paras tapa tukea paikallista taloutta on valita yksityisen omistama majapaikka monikansallisten hotelliketjujen sijaan. Näin matkailun hyödyt jakaantuvat tasaisemmin. Kolumbiassa voi majoittua yksityiskodeissa, joita kutsutaan nimellä posadas turisticas. Posadoja löytyy jo nyt ympäri maata, ja uuden matkailuministerin tuella niiden verkosto laajenee jatkuvasti. Myös ostosreissulla kannattaa tukea paikallisten yhteisöjen toimeentuloa. Yksinkertaisimmin se käy La Tienda -kioskeissa, joista löytyy lähes kaikkea. Matkamuistot ja tuliaiset voi ostaa markkinoilta, jonne kannattaa turvallisuussyistä mennä paikallisen oppaan kanssa. Lisätietoa kotimajoituksesta: www.posadasturisticasdecolombia.com. (Mari Mero)

Kommentit


Ei kommentteja
Ole hyvä ja Kirjaudu lisätäksesi kommentin

 

Profiili

Päivitä
  • Kuvia - Kolumbia

  • Kuvia - Minä ja Kolumbia

 

  • PIKAMUISTO

    • Pikamuistoja ei ole vielä lisätty kohteeseen.

perjantai 10.09.2010