Katakombit jäivät katsomatta, kun lähdimme liikkeelle vasta puolilta päivin. Sen sijaan siirryimme sivilisaation alkulähteille, upeaan Musèe de quai Branlyyn. Näyttely oli uskomaton, mutta väsymys alkoi jo painaa, joten keskittymiskyky oli kovin herpaantunut. Afrikkalaisten heimojen patsaista ja palvontamenoja oli puuduttavaa katsoa ensin, kaikkein mielenkiintoisin oli jätetty loppuun; Grönlanti, Alaska, Meksiko ja intiaanikulttuurit. Ennen näyttelyä kävimme kurkkaamassa jalkapalloilija Liliam Thuramin seminaaria rotusyrjinnästä, mutta jatkuva tulkkaus oli seuralaiselleni vaikeaa, joten siirryimme pian itse kokoelmiin. http://www.quaibranly.fr/fr/actualites/rencontre-dedicace-avec-lilian-th...

Pakollinen paha, Eiffel-torni on juuri kyseisen museon vieressä, jonot hisseille olivat arvioidusti kahden tunnin mittaiset. Sunnuntaiaamu ei ole se paras ajankohta pyrkiä korkeuksiin.

Montmarten kaunpunginosa oli kuin suoraan sadusta! Sacre-Coeurin uusbysanttilainen kirkko on toki vaikuttava, mutta kaikkien niiden satojen kirkkovierailuiden jälkeen vähempikin riittää. Olen päättänyt olla ikuisesti Milanon duomon uskollinen fani mitä mahtavuuteen tulee, vaikka valkoisuudessaan Sacre-Coeur on toki silmiähivelevä näky. Lauantaina Pariisissa satoi lunta, sunnuntaina Montmarten kierroksellamme aurinko paistoi lämpöisemmin kuin useasti Suomen kesässä. Montmartessa sijaitsee Amelie-elokuvasta tuttu kahvila, kahvila ei sikäli ole kummoinen, mutta kyseisen elokuvan ja ohjaajan palvojana en voinut laistaa velvollisuudesta. Cappuccino oli toki parempaa kuin monissa muissa kahviloissa, joissa cappuccinon vaahto valtaa koko pöydän... Ranskalaiset osaavat monet asiat, mutta italialaisia kahveja he eivät hallitse. Päivän kohokohta minulle oli muffinssit. Söin ruusunmakuisen muffinssin, Martha Stewardin tapaan valmistetun. http://www.marthastewart.com/photogallery/martha-stewarts-cupcakes . Idea ei ole mikään muu kuin valtava keko täytettä, itse muffinssi on vain tavallista sokerikakkutaikinaa. Muffini voidaan tarjoilla myös tikun nokassa kinuskiomenan tapaan.

Illalla löysimme täysin uuden, rakenteilla olevan toimistorakennuskaupuinginosan matkalla elokuviin. Wolfman osoittautui surkeaksi elokuvaksi, mutta yleisön observointi oli mielenkiintoista. Saavuimme viisitoista minuuttia myöhässä ja pääsimme silti sisään, vaikka elokuva oli alkanut jo. Paikat saa valita itse. Ranskalaiset ovat verrattain kovaäänistä yleisöä pop corn -rasioineen (eivät toki mitään verrattuna tunisialaiseen elokuvayleisöön, jossa on muuten vain miehiä), ja katsovat elokuvaa täysin tekstiin nojaten. Reaktiot tulevat aina hieman jälkijunassa puheeseen nähden.

Nyt lähden pelastamaan vielä yhden kengät hellään huomaani, lounaan nautimme tällä kertaa kotona. Matkan ehdoton etu on ollut henkilökohtainen kääntäjä, kokki, opas ja englanninopettaja. Intensiiviviikonloppu englanninprofessorin kanssa tulisi ostettuna kovin kalliiksi -

• Kirjaudu sisään tai luo profiili, jonka jälkeen pystyt kommentoimaan

Anne M   15.02.2010 10:07