Kaksi kivaa keittiötavarakauppaa
Unescon aineettoman maailmanperinnön listallekin päässyt ranskalainen keittiö tukeutuu yhä ikiaikaisiin kuparikattiloihin ja metallivispilöihin. Sen voi käydä toteamassa E. Dehillerinin keittiötavarakaupassa, jonka asiakkaisiin lukeutuu Pariisin kokkien kerma.

Vuonna 1820 perustettu liike on myös perinteitä rakastavien kotikokkien lempipaikka. Täällä ei keittiökaluja hallitse teflon, muovi tai elektroniikka vaan metalli ja puu. Kaikkialla roikkuu patoja, kattiloita, vispilöitä, kehikoita, ottimia, kaulimia ja kakkumuotteja. Keittiötyökalut on lajiteltu laatikoihin kuin rautakaupassa. Suurin osa niistä jää maallikolle mysteeriksi; on jos jonkinlaista meisseliä, pistintä ja metallipalloa, pikkuhaarukkaa ja nipsutinta.
Toisenlaista keittiösympatiaa löytää La Cocotte -pikkukaupasta, joka myy muun muassa keittiötekstiileitä, kokkikirjoja ja pikkutavaraa. Taiteellinen johtaja Andrèa Wainer ja stylisti Rachel Khoo perustivat sen aluksi kirjakaupaksi. Sittemmin toiminta on laajentunut parivaljakon suunnittelemiin keittiötekstiileihin sekä muuhun pikkukivaan. Täältä voi ostaa pikkurahalla söpön kokinhatun, essun ja lahjaksi keksipussin. Kirjahyllystä löytyy myös suomalaisten taiteilijoiden ja suunnittelijoiden koteja esittelevä, japanilainen Finland Family Style –kirja.
Kiva on myös viiden euron taiteltava kananmunanpidike, jossa komeilee Cocotten tunnushahmo, hupaisa kukko. Kaupan sivulta löytyy sen taitteluohje:
La Cocottessa järjestetään myös kirjanjulkistamistilaisuuksia maistiaisineen, kokkikursseja ja lukutuokioita.
E. Dehillerin
18 ja 20 rue Coquillière - 51, rue Jean- Jacques Rousseau - 1. arr.
Metro Chatelet - Les Halles
01 42 36 53 13
Avoinna ma klo 9—12.30, 14—18, ti—la klo 9—18.
La Cocotte
5, rue Paul Bert - 11. arr.
Metro Faidherbe-Chaligny
0954731777
Avoinna ti-la 12.30—19.

